maanantai 10. helmikuuta 2014

Kilpailussa Sauvossa

Viime viikonloppuna oli kilpailut Uudessakaupungissa. Niistä ei ollut aikaa kirjoittaa, mutta kirjoitan nyt 8.1. olleista sekakalakilpailuista.

Kilpailu pidettiin Sauvossa, ja lähtöpaikkana oli Marjaniemen virkistysalue. Aamulla satoi vettä ja tuuli aika kovin. Heti autosta ulos hypättyäni huomasin oikean jalan saappaani vuotavan taas. Melko ikävää. Laitoin muovipussin saappaaseen, jotta edes sukka pysyisi kuivana.

Lähdin Marjaniemestä vasemmalle kohti saarta, jonka takaa usein on kuulemma saatu lahnoja. Pysähdyin saaren ja rannan väliin. Kairasin ja laitoin punaiseen morriin syötiksi valkoisen ja punaisen kärpäsentoukan. Sain ensimmäisen kalan noin viiden minuutin kuluttua aloituksesta. Ahven. Päätin pysyä avannolla vielä pitkään, sillä olin saanut ohjeeksi pysyä paikoillaan, jos yhdenkin kalan saan, koska päiväksi oli ennustettu erittäin huonoa syöntiä. Pudotin morrin ja sain melkein saman tien noin sadan gramman särjen. Uudet toukat vanhojen tilalle ja kalaa tuli taas. Pasuria, pientä särkeä ja pientä ahventa. Väliin suurempiakin. Aluksi paikalle tulleet lähtivät yksitellen pois.

Ennen kymmentäoli hetki, jona sai pyytää ihan tyhjää. Pysyin kuitenkin sitkeästi paikalla, ja pian alkoi tulla taas kalaa. Isoja särkiä ja yksi vajaan puolen kilon lahnakin. Viereeni tuli nainen, joka kertoi, ettei ollut saanut mitään lähtörannan läheltä. Siitä vierestäni hänkin alkoi saada kalaa.

Yhdessä vaiheessa otti oikein iso kiinni. Pari kertaa sai antaa löysiä, kun se syöksyi sivulle. Luulin haueksi, mutta kun se oli avannon alapuolella, tunnistin sen yli kilon lahnaksi. Ei mahtuisi avannosta, enkä saanut kiinnikkään, kun siltä ei näkynyt kuin vatsaa. Mietin, mitä tekisin, mutta kala päätti sen puolestani. Morrini näkyi jossain jääputken puolivälissä, mutta kalassa se ei ollut enää kiinni. Vähän harmitti, mutta ei minulla olisi ollut mahdollisuuksiakaan saada sitä ylös neljän tuuman lävestä.

Toukat vaihdoin madonpätkään, kun totesin sen kestävämmäksi. Se kelpasikin hiukan paremmin. Loppuajan ongin isoja särkiä ja ahvenia. Edelleen samalta avannolta, samoin vehkein. Kylmä siinä alkoi jo olla, kun tuuli oli koko päivän lennättänyt vettä selkään.

Punnituksessa selvisi, että voitin nuorten sarjan. Kilpailun suurin saalis oli yli kahdeksan kiloa.

Lukuja kalareissulta:

Kalastukseen käytetty aika: klo 9-14
Kalojen määrä: 4385 grammaa
Lajien määrä: Viisi (Ahven, kiiski, lahna, pasuri, särki)
Suurin kala: Lahna, n. 400 grammaa