keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pilkkikausi korkattu!

Tänään 30.12. pitkä piina taas päättyi ja pääsi vihdoin narrailemaan kaloja jääkannen päältä. Kauden avauspaikaksi valikoitui tietysti lähin mesta eli Haunisten allas, jonka jäätilanne oli käyty toteamassa riittäväksi jo edellisenä päivänä. Paikka on yleensä näin alkutalvesta hyvinkin haastava ja odotettavissa oli vielä normaaliakin huonompaa syöntiä, sillä kovat tuulet olivat sekoittaneet vettä paljon ennen myöhäistä jäätymistä.

Aamulla jäällä oltiin vähän yhdeksän jälkeen ja laadukasta kirkasta teräsjäätä oli tasaisesti noin 6,5 senttiä. Isäni lähti myös mukaan ja aloitimme ihan lähtörannasta, molemmat itsevarmasti värikoukulla, saamatta kuitenkaan tärppejä. Lähdettiin rei'ittämään oikealle kohti seuraavaa nokkaa ja hyvin pian vaihdoin morrivehkeisiin saamatta kuitenkaan niilläkään sen suurempia elonmerkkejä. Kun jo kymmenen tyhjää reikää oli kairattu sekä matalaan, että syvempään veteen, päätimme lähteä keskemmällä olevan kiven viereen.

Kairasin siihen useamman reijän rivin valmiiksi, joita sitten lähdin kokeilemaan tällä kertaa tapsilla. Taisi olla kolmas reikä, josta vihdoin irtosi ensimmäinen, noin 15-grammainen ahven. Enempää ei kuitenkaan tullut siitä eikä seuraavistakaan reijistä, vaikka kuinka koitti morrilla härnätä. Tein vielä kalareijän ympärille useamman reijän sekä matalampaan, että syvempään, mutta tuloksetta. Tässä kohtaa myös isäni oli saanut avauskalansa, mutta siihen sekin jäi.

Kauden avauskala!
Seuraavaksi lähdin kairaamaan yhden saaren rantaa myöden kivestä vasemmalle taas tehden valmiin reikärivin, jonka tällä kertaa kokeilin nopeasti värikoukulla. Yhdestä reijästä sain useamman tärpin, mutta muuten oli hiljaista. Taas uutta rivistöä ruuvaamaan, nyt toista vedestä pilkistävää kivennyppylää kohti. Noita kiviä on muuten nyt vedenpinnan yläpuolella jo useampia, kun altaan vedenpintaa on laskettu. Tämän rivin kolmannesta reijästä napsahti päivän toinen kala ja sitä seurasikin yllättäen päivän paras, yli 20 ahvenen putki värikoukulla. Kaiken lisäksi ahvenet ottivat värikoukkuun tällä reijällä ihan hyvin. Kokeilin myös pientä silmäpilkkiä ja se kelpasi yhtä lailla. Kun tämä reikä hiipui, jatkui taas vanha meno ilman tärppejä. Kairasin tämän jälkeen vielä yhden rivin keskemmälle lahtea ja yhdestä reijästä sain vielä kaksi ahventa ja toisesta värikoukkusärjen. Vanhoja reikiä ronkkimalla ja koukkuväriä vaihtamalla sain vielä pari ahventa. Lopuksi isäni ehdotti vielä kokeilemista lähtörannan penkan läheltä, johon kairasimme yhdet reikärivit kohtisuoraan rantaa vastaan. Yhdestä näistä reijistä sain vielä harnättyä tapsilla yhden särjen ennen kuin lähdimme.

Minulla oli kalaa lopulta noin puoli kiloa, 27 ahventa ja kaksi särkeä. Kuitenkin kohtuullinen tulos verrattuna aiempien vuosien ekoihin reissuihin tälle paikalle. En ole kuitenkaan ennen havainnut täällä näin epätasaista kalantuloa, kun noin 50:stä reijästä vain seitsemästä sain kaloja ja yhdestä ylivoimaisesti suurimman osan. Kaikki ahvenet tulivat noin kolmen metrin vedestä ja sitä matalammassa ei ollut mitään tapahtumia. Tuli siis pilkittyä sekä tapsilla, morrilla, värikoukulla, että silmäpilkillä, mutta - huvittavaa kyllä - vain morrilla näistä jäi kala saamatta. Nyt on kuitenkin kausi avattu ja se jatkuu luultavasti jo lähipäivinä samalla paikalla. Pakkaslukematkin näyttävät nyt hyviltä tulevaa kautta ajatellen ja ensi viikolla varmaan pääsee jo merijäille...


Minun ja isäni avausreissun saaliit

~ Juuso