Siikaongella

Tänä vuonna kevät alkoi poikkeuksellisen aikaisin - niin kuin varmaan kaikki ovat huomanneet - joten pilkkikausi päättyi harmillisesti kesken ja oli keksittävä täksi viikonlopuksi jotakin muuta. Kaikki jäät eivät olleet vielä edes lähteneet, mutta eivät ne jäljellä olevat jäänrippeet varmasti mitään enää kestäneet. Oletin kutenkin salmien olevan jo auki, joten lähdin siikaongelle Merimaskuun.

Aamulla nukuin aika pitkään, mutta sitten lähdin siikaa pyytämään. Sää oli siialle epämieluisa. Sellainen tuhnuinen ja tuulinen sää. Välillä satoikin. Lähdin kuitenkin yrittämään.

Salmessa, jossa ongin, oli vain 40-50 metriä pitkä jäistä vapautunut alue. Siihen mahtui kuitenkin hyvin virittämään pari pohjaonkea. Syötteinä käytin pilkkikaudesta jääneitä surviaisentoukkia, koska matoja en ollut vielä löytänyt. Päättelin, että survari kelpaisi kyllä siialle siinä missä matokin. Ongelma tuli lähinnä siitä, että surviaisia sai pujottaa koukkuun parikymmentä kappaletta, kun matoja olisi riittänyt pari.

Onkipaikka. Vasemmalla oleva jäänreuna siirtyi päivän aikana kymmenisen metriä.

Kahlasin ensin pieneen saareen, josta onginta tapahtui. Onnekseni vesi ei ollut kovin ylhäällä. Kun pari onkea oli laitettu pyyntiin, alkoi odottelu. Sitä se taas olisi koko onkikauden ajan. Koin onget silloin tällöin. Tuloksetta. Sitten parin tunnin jälkeen kuitenkin toisen ongen siima kiristyi, löystyi, kiristyi. Vetäisin ja päässä oli tosiaankin kala! Kelasin kalan lähemmäs. Sitten eteen lipui taas ruokolautta, joka oli koko aamun seilannut edestakaisin. Sain kalan kuitenkin siitä ohi ja näin hopeaa. Olisiko siika? Sain kalan haaviin ja petyin suuresti, kun näin kalan olevan pieni lahna. Höh!

Yhdessä vaiheessa aurinkokin paistoi kymmenisen minuuttia ja siika kuumotti mielessä entistä kovemmin. Aurinko ehti kuitenkin jo melkein pilveen sinä aikana kun irrotin puusta sinne sähläämääni tapsia.


Välillä kävin syömässä ja ruuan jälkeen jatkoin ongintaa yhdellä vavalla, sillä toisesta oli tapsi katkennut, eikä huvittanut vaihtaa. Eipä siinä toiselle vavalle paljoa tilaa jäänytkään. Homma oli taas odottelua. Ongin vielä neljään asti, vaikka kalaa ei yhtä särkeä lukuunottamatta tullutkaan.

Ensi viikolla menen uudelleen siikaongelle "varmaan paikkaan" kaverin kanssa.