1. Ahven
Vuoden ensimmäisen kalan on oltava ahven. Se on ainoa vaihtoehto. Se myös johtuu pitkälti siitä, että vuoden ensimmäiset kalareissut ovat itselläni tyypillisesti alkavan pilkkikauden ensimmäisiä reissuja, jolloin ahven on kohdekala numero yksi. Tämäkään vuosi ei tehnyt poikkeusta. Vuoden ensiahven nousi tällä kertaa Koskeljärvestä.
2. Kiiski
Vuoden toisen kalalajin paikasta kilpailevat pilkkihommissa yleensä särki ja kiiski. Tällä kertaa voiton vei Narvijärven kiiski. Kiiski kuuluu niihin lajeihin, joka ei pilkkiavannosta noustessaan yleensä herätä liiemmin positiivisia tunteita, mutta esimerkiksi kalamaratonissa saattaa joskus antaa aihetta jopa riemunkiljahduksiin.
3. Särki
Särki nousi odotetusti vuoden kolmantena lajina. Tällä kertaa Elijärvellä pilkkikilpailuissa. Ei juuri kohottanut mielialaa tuolloin, koska kyseessä oli ahvenkisa.
4. Kuore
Kuore asettuu vaikeustasoltaan jo pykälää perustasoa ylemmäs, sillä se on selvemmin sesonkilaji. Pilkkiminen hyvällä paikalla tuottaa pisteen varmasti, mutta sen voi saada monesta paikasta sattumaltakin. Näin sain itsekin oman pisteeni Naantalista ahvenpilkillä ollessani. Toinen hyvä hetki norssin pyyntiin on sen noustessa sankoin joukoin kutemaan etelärannikon jokiin keväällä jäidenlähdön jälkeen. Usein kalat koukuttautuvat kiivaimman kudun aikaan muualta kuin suusta, mutta aina joku haksahtaa.
5. Pasuri
Pasuri kuuluu perustason eväkkäisiin, ja se ei epäröi nappaamista talvella pieneen morriin. Selvemmin kuitenkin kesäinen onkikala.
6. Hauki
Yleensä myös hauki nousee ensimmäisten pilkkilajien joukossa. Tehokkaampi tapa on onkiminen täkykalalla, jos haluaa kalansa varmemmin ylös reijästä. Itselläni vuoden ensimmäinen hauki oli vaaksan mittainen ja nappasi tapsipilkkiin.
7. Mustatäplätokko
Vuoden ensimmäinen täplis nousi jo pilkkiavannosta Naantalissa. Pilkkikalana se on selvästi haastavammasta päästä. Huomattavasti helpommin tokot tavoittaa avoveden aikaan täplätokkoinvaasion kokeneilla rannoilla onkimalla. Pimeällä valokeilassa täplikset usein säikkyvät tarjottua syöttiä toisin kuin muut tokot.
8. Siika
Varsin usein vuoden ensimmäinen siika on täällä etelärannikolla keväinen pohjaonkisaalis. Itse satuin sen saamaan jo pilkillä Kuusamojärvestä SM-pilkeissä. Juuri muuta kerrottavaa tuosta kisasta ei jäänytkään.
9. Säyne
Vuoden ensimmäisen säyneen sain siikakauden hiipumisen aikaan pohjaongella. Kevät on yleensäkin hyvää aikaa säyneen tavoitteluun sekä merestä, että joista, joihin säykit nousevat kudulle. Säyne on kuitenkin yleensä aina serkkuaan särkeä harvalukuisempi, ja pieni tuurinkainen onkijalleen. Tämän tietää myös jokainen kalamaratoonari.
10. Lahna
Lahnan voi hyvin saada jo pilkillä. Itse sain sen vasta keväällä onkimalla. Sattumalahnan voi saada ongella aina, mutta sitä tavoiteltaessa oikea tekniikka on tärkeä. Mato täytyy saada pohjalle ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Mäskäyksestä on iso apu. Syönnin tunnistaa yleensä kohon nostosta ja määrätietoisesta kuljetuksesta. Tässäkin kohtaa voi vielä töpätä liian aikaisin vetämällä.
11. Hopearuutana
Hopearuutanat heräävät lampilajeista ensimmäisten joukossa keväällä, ja niiden onkiminen ei tuota vaikeuksia oikeassa paikassa. Mäskäyksellä suorituksen nopeutta voi vielä parantaa. Oman pisteeni ongin Turun lentokentän lähellä olevasta lammesta.
12. Salakka
Salakalta ei voi välttyä monessa paikassa, ja niiden läsnäolo on yleensä lähinnä ongintaa häiritsevä tekijä. Ärsyttävän kohon hypytyksen ja kalutun syötin tuntee jokainen onkija.
13. Kymmenpiikki
Kymmenpiikin saa lirkittyä varsin nopeasti jäidenlähdön jälkeen, kun ne saapuvat merenrannoille ja ojiin kutemaan. Skitareita tosin lötyy täysin eristyksissä olevista lammista aina ulkosaaristoon asti. Koukkusyötin täytyy olla hieman hienovaraisempi kuin aggressiivisemmalle kolmipiikille.
14. Allikkosalakka
Lampilaji, jota löytyy vain tietyistä pienistä lampareista eteläisessä Suomessa. Turussa se löytyy samasta hiekkamontusta kymmenpiikkien kanssa, ja onginta onnistuu samoilla välineillä.
15. Turpa
Turpa vaatii hieman perehtymistä oikeanlaisiin paikkoihin, eikä useinkaan kelpuuta kaikkia samoja spotteja särkien kanssa. Ahne jokikala, joka arvostaa mäskäämistä, eikä epäröi nappaamista onkeen. Koski- ja virtapaikkojen niskat ja suvannot ovat hyviä paikkoja. Muista tarkistaa, onko onkiminen paikalla sallittua. Monissa koskikalastuskohteissa perhokalastus on hyvä vaihtoehto, ja kookas turpa tarjoaa kevyillä välineillä hienon vastuksen.
16. Kolmipiikki
Kolmipiikkiä ei voi olla saamatta toukokuussa merenrannalla onkiessaan. Jos koukku on liian iso, rautakala roikkuu madonpätkässä. Kolmipiikki lukeutuu salakan ohella niihin otuksiin, jotka yleensä tekevät kaikkensa häiritäkseen muuta ongintaa.
17. Vimpa
Vimpa on vaelluskala, jonka sesonki on keväällä, kun se nousee etelärannikon jokiin. Pyyntiaika ei ole pitkä ja onkijan onkin syytä olla tarkkana ajoituksen kanssa. Itse olen onkinut vimpoja Aurajoesta Halistenkosken alta. Paljoa niitä ei jokeen nouse, joten oikea tekniikka oikeaan aikaan on tärkeä. Yleensä paras hetki suvannossa ongintaan on toukokuun puolivälin paikkeilla, kevään etenemisestä riippuen. Itse olen onnistunut vapaasti virran mukana liikkuvalla ongella. Syönti on räväkkä ja potkua löytyy.
18. Silakka
Silakka ei liioin tuota vaikeuksia keväisin rannikon fongareille. Kirkkailla pienehköillä koukuilla varustettu litka tuottaa tulosta. Monet sillat ovat suosittuja paikkoja, mutta silakan voi litkata jyrkemmin syvenevistä kohdista rannaltakin, kuten itse tein. Tällöin litkassa kannattaa olla koho, joka nostaa koukkuja irti pohjasta. Pienempien silakoiden kohdalla muista aina tarkistaa evälinja ja mahan terävyys kilohailin varalta!
19. Sorva
Sorva on niitä lajeja, joka yleensä heräilee vasta, kun aurinko on hieman ehtinyt lämmittää rantavesiä. Matalien merenrantojen ruovikoissa olevat suojaisat aukot ovat niitä paikkoja, joista punakontin todennäköisimmin tavoittaa. Kannattaa varoa säikyttämästä kaloja, ne pääsee usein näkemään pinnassa lipuessaan.
20. Hietatokko
Matalien hiekka- ja kivikkorantojen lirkkilaji. Hietatokko nappaa helposti suuhunsa vielä standardikoon lirkkikoukut. Liejutokko on hyvin samannäköinen ja tämä onkin niitä ainoita lajipareja, jotka tuottavat vaikeuksia kokeneemmillekin harrastajille. Harjaantunut silmä ne kuitenkin erottaa. Hietatokko kasvaa isommaksi, ja on habitukseltaan sirompi, pidempi ja litteämpi kuin liejutokko.
21. Kivinilkka
Kivikkoisten merenrantojen tuttavuus, jonka pyyntiin paras ajankohta on keväällä tai syksyllä, kun luikerot tulevat matalaan lirkkijän valokeilan ulottuville. Monin paikoin mustatäplätokot ovat tosin laittaneet nilkat ahtaalle. Kivinilkalle ei kannata tarjota pienintä tanago-koukkua, vaan vähän ronskimpikin käy. Se on helpompi irrottaa vääntelehtivän kalan suupielestä. Eikä ole ennenkuulumatonta, että kookas kivinilkka tippuu pienestä koukusta juuri tiukan paikan tullen (kalamaratonissa).
22. Kivennuoliainen
"Nulju" on varsin sympaattisen näköinen purojen ja ojien asukki, joka viihtyy usein samoilla alueilla taimenen poikasten kanssa. Tästä syystä paikan kalastussäädökset tulee tarkistaa ennen lirkkimään lähtemistä. Perinteisen lirkkimisen lisäksi nuoliaisen voi aivan hyvin onkia keskellä päivääkin, kunhan tietää niiden elinalueet ja tarjoaa syöttiä pohjalle, jossa on sopivia kivenkoloja. Tämä tekniikka toimii varsinkin, kun vesi on sameampaa, eikä näköyhteyttä kaloihin saa.
23. Kivisimppu
Kivisimppu on jokapaikanhöylä, jonka fongari tavoittaa Saaristomereltä Lappiin saakka. Yhteistä on kuitenkin, että rannan tulee olla matala ja kivikkoinen. Jännittävintä on lirkkiminen pimeässä, mutta kuten nuljun kohdalla, pyynti onnistuu myös päivällä. Tällöin kaloja ei useinkaan näe, mutta syötti kannattaa tyrkätä pimeään kivenkoloon, jolloin simppu kyllä ilmoittaa, jos on paikalla.
24. Ruutana
Fongari joutuu yleensä ruutanan kohdalla tyytymään pieneen lampiruutanaan. Niin minäkin viime vuonna. Nekin osaavat välillä olla sen verran työläitä ongittavia, että isoa ruutanaa ei varmasti turhaan sanota haastavimmaksi onkikalaksi.
25. Mustatokko
Mustatokko on niitä lajeja, jotka käyvät hankalammaksi sitä mukaa, kun mustatäplätokot valtaavat niiden elinalueita. Lajipiste on luonnollisesti helpoin sieltä, mihin täplikset eivät ole levittäytyneet. Turun seudulla tämä tarkoittaa sitä, että ilman venettä paikkojen saavuttaminen on hankalaa. Itse kalastus on helpompi tehtävä ja onnistuu vaikkapa pienellä morrilla rantakivikkoa ronkkimalla.
26. Kirjolohi
Kirjolohipiste vaatii yleensä pistäytymisen istutuskohteessa. Seisovavetisten lampien tunnelmaan voi tosin hakea vaihtelua koskikohteiden kuohuista. Itse kävin Kokemäenjoen Arantilankoskella toutainjahdissa, jonka sivussa kirrejä tulikin yli kiintiön, tosin toutain jäi saamatta.
27. Suutari
Monelle fongarille myös suutari tarkoittaa kääpiökasvuista lammen asukkia. Niin myös itselleni viime vuonna, se kun sattui sopivasti Helsingin kalamaratonissa nousemaan listani jatkoksi. Isomman suutarin onginta tyyninä kesäiltoina on kuitenkin mielenkiintoinen laji, jota kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ennakkomäskäys mataliin kasvuston reunustamiin paikkoihin ja onginta pohjalta mato- tai maissisyötillä on todettu toimivaksi tekniikaksi. Myös ison suutarin taistelutahto on ehdottomasti onkikalojemme parhaimmistoa.
28. Törö
Törö vaatii onkijaltaan perehtymistä oikeaan paikkaan. Pienehköt virtavesistöt ovat kokeilemisen arvoisia. Vaikka oikea vesistö olisikin tiedossa, voi kalan saaminen koukkuun edellyttää juuri oikean hotspotin löytymistä. Tämän takia aktiivinen onkitekniikka ja paikan vaihtaminen tiheään ovat hyvä keino töröesiintymän löytämiseen. Pientä syöttiä kuten kärpäsentoukkaa kannattaa tarjota pohjalle.
29. Seipi
Seipi on fongarille täällä Lounais-Suomessa haastava otus, sillä sitä ei juurikaan esiinny meressä samalla tavoin kuin vaikka Helsingin ja Kotkan seudulla. Pohjoisemmassa Suomessa se on yleinen onkisaalis monissa sisävesissä. Viime kesänä helpotuksen reissaamiseen tarjosi kuitenkin Kokemäenjoki, jonka koskialueilta seipi on perhovälinein varsin helppo tavoittaa.
30. Puronieriä
Puronieriä on istukaslaji, jonka saadakseen tulee tietää oikea kohde. Pienistä puroista ja lammista se on helppo tavoittaa onkimalla tai perholla, kunhan ei säikytä kaloja kalapaikalle tullessaan. Ne uivat usein aivan rantapenkereen tai veteen kaatuneiden puiden alla.
31. Sulkava
Sulkava on ollut iso mysteeri monelle lajikalastajalle. Sitä ovat kaikki järvet pullollaan, mutta harva sitä silti on vapavälinein saanut. Omat kokemukseni sulkavan onginnasta rajoittuvat Loimi- ja Kokemäenjoen vesistöihin. Sulkavaa kannattaa onkia pohjalta kuten lahnaa. Syöntikin on varsin samanlainen. Myös mäskäyksestä on apua. Usein sivusaaliina joutuu nostelemaan useita pasureita ja lahnoja ennen kohdekalaa. Syvissä ja virtaavissa paikoissa, jollaisia sulkavan suosimat paikat usein ovat, kannattaa käyttää raskaita onkilaitteita tai pohjaonkea. Omien kokemuksieni mukaan parhaat vuodenajat sulkavajahdille vaikuttavat olevan alkukesä sekä alkusyksy.
32. Karppi
Moni mieltää karpin vaikeaksi onkikalaksi, joka voi ottaa tolkuttomasti tunteja pyytäjältään. Fongarille tarjoutuu onneksi helpompiakin reittejä pienempien lajin edustajien pyytämiseen. Itse ongin karppini mäskiltä kelaongella ja maissilla Tampereen Pahalammesta, joka vaikutti varsin saalisvarmalta paikalta. Aion varmasti vielä kokeilla suurkarpin ongintaa, mutta tällaiseen lajimäärävuoteen sen sovittaminen saattaa olla liian aikaa vievä projekti.
33. Härkäsimppu
Härkäsimppu oli viime vuonna varsin haastava kala. Kuuluisin paikka sen pyytämiseen lienee Airiston Matkailuhotellin laiturit, joka oli kuitenkin pyyntisesongin aikana eli alku- ja loppuvuodesta varsin kitsas simppujen suhteen. Simpun pyynti onnistuu kuitenkin läpi vuoden, mutta kesällä edellyttää veneilyä, sillä kaloja joutuu silloin hakemaan ulompaa ja syvemmistä vesistä. Mikaelin kanssa onnistuimme heinäkuussa Houtskarista 40 metrin syvyydeltä sekä pilkkimällä että jigaamalla.
34. Kuha
Yksi eniten aikaa vaatineista lajeista kuluneena vuonna. Viralliseen rekisteriin nimittäin hyväksytään vain mitan täyttävät kalat, mikä Saaristomeren kuhan kohdalla hieman lisäsi työmäärää. Uistelu heinäkuun helteillä kuitenkin tuotti mittakalan huomattavasti kivuttomammin kuin alkukesän heittojigaus. Loppukaudesta sain vielä hieman oppia vertikaalijigauksen saloista, joten mittakuha lienee näillä eväillä jatkossa entistä helpompi rasti.
35. Liejutokko
Liejutokon löytää usein hietatokkoa matalammalta ja hienojakoisemmalta pohjalta, harvemmin kuitenkaan nimensä mukaisesti liejusta. Monet rannikon matalat uimarannat ovat hyvä lähtökohta sen etsintään. Se vaatii usein pienimmän mahdollisen tanago-koukun, mutta ahneena kalana ei ole yleensä vaikea pyydettävä päiväsaikaankaan, kunhan sopivan kokoinen syötti osuu nenän eteen. Hietatokkoa tanakampi ja lyhyempi yleisilme, pyrstön tyven T:n muotoinen täplä sekä alle 4 cm koko ovat hyviä tuntomerkkejä.
36. Isosimppu
Härkäsimppua mereisempi ja koreampi simppulaji, joka vaatii pyytäjältään reissaamista ulkosaaristoon. Tunnetuin kohde on Ahvenanmaan länsipuolella sijaitseva Suomen läntisin maanpäällinen kolkka, Märket, josta isosimppua ei voi olla saamatta syvältä jigatessa. Tämä kohde tuli tutuksi viime kesänä, kun teimme Mikaelin kanssa sissireissun hänen Silver Foxillaan Märketille. Retki oli kokemuksena varmasti eksoottisin ja mieleenpainuvin kalastusreissuni, ja paikka on ehdottomasti kokemisen arvoinen, jokaisen fongarin "pyhiinvaelluskohde". Isosimppuja löytyy silti muualtakin, kunhan pääsee tarpeeksi ulos härkäsimppuvyöhykkeen ulkopuolelle. Sopiva syvyys tuntui kesäaikaan olevan 40 metrin korvilla ja kalat nappasivat hanakasti raskailla päillä varustettuihin perinteisiin toukka- ja kalajigeihin.
37. Kirjoeväsimppu
Jos isosimpun perässä joutuu kellumaan keskellä merta, kirjoeväsimpun takia joutuu yleensä hurauttamaan napapiirin pohjoispuolelle. Sitä löytyy monien järvien rantakivikoista ja se on hallitseva simppulaji monessa paikassa Tornion-Muonionjoen vesistöä, jonka kivikoista itsekin onnistuin kirjoeväni nappaamaan. Virtavedessä kalastussäännöt yleensä kieltävät luonnollisella syötillä kalastuksen, mutta simppu ei onneksi ole ronkeli. Pala keinokärpäsentoukkaa tai vaikkapa pieni siivu jigin häntää lirkkikoukussa ajavat asiansa hyvin.
38. Mutu
Mudun sain viime vuonna vasta Lapin reissulla samoilta jalansijoilta kuin kirjoeväsimpun. Siellä se onkin tyypillinen eväkäs melkein jokaisessa purossa ja järven rantakivikossa. Mutuja esiintyy kuitenkin ulkosaaristoon saakka ja yhteistä niille on puhtaan veden tarve. Meribiotoopissa mudut ovatkin etenkin Lounais-Suomessa harvinaistuneet, eikä niihin täällä juuri lirkkijä törmää.
39. Harjus
Mittaharjus oli yksi Lapin reissun tavoitteista, ja pienellä ennakkoselvityksellä sen saaminen ei ollut kovinkaan paha rasti. Yksi saalisvarmimmista ja helpoimmin tavoitettavista paikoista on Könkämäeno, joka koostuu useasta koskialueesta. Kalastus kannattaa keskittää iltaan ja yöhön, ja nautinnollisinta se on perhovälinein. Oliivinvärinen Klinkhammer tarjosi yhden lupavuorokauden aikana useamman nätin harrin ja hienon köydenvedon hauen kanssa perhooni napanneesta harjuksesta. Hauki voitti tuon väännön.
40. Nieriä
Nieriällä en tässä tarkoita kookasta punavatsaista hohtavan valkoisin evin koristeltua tunturijärven asukkia, vaan kääpiökokoista pientä väritöntä sinttiä, joka sattui kuitenkin olemaan samaa lajia. Sellaisia raudut tuppaavat vähänkään kohtuullisemman patikointimatkan päässä olevissa tunturivesissä olemaan. Tunnetuin pikkurautujen asuinsija lienee Inarin Tuulisjärvi, jossa vuosittain järjestetään raudun pilkinnän SM-kisat. Käsivarren seudulla hyvä paikka on Saanajärvi, josta nappasin oman pinnakalani. Koska kalat ovat pieniä, niille ei kannata syöttää mitään liian suurta. Kevyellä heittosetillä jigityyliin uitettu pieni morri parilla keinotoukalla varustettuna tehosi nopeasti.
41. Piikkimonni
Hämäräaktiivinen lampilaji, joka vaatii kärsivällisen onkitekniikan. Mato pohjalle ja odottelua. Mäskäyksestä on yleensä apua onkipaikalle houkuttelussa, jos kaloja on vähän tai ne ovat syvällä vesikasvuston sisällä. Molemmat pätevät etenkin Turun monnilampeen. Viime vuonna kalat olivat vielä poikkeuksellisen pieniä, eikä niitä saanut liian suurella madolla. Ison syötin houkuttelevuus on parempi, mutta pieni syötti saattaa joskus kelvata paremmin.
42. Viisipiikki
Pienin piikkikala, jota löytyy vain Porlan altaista Lohjalta. Pieni syötti ja vakaa käsi helpottavat pyyntiä huomattavasti, sillä viisipiikki usein nyppii syöttiä jäämättä kiinni. Pienimmät tanago-koukut ovat tarpeen ja niillä tartutus onnistuu varsin helposti.
43. Toutain
Toutain on yksi ärsyttävimmistä kalalajeista. Jouduin käyttämään melkoisesti aikaa ennen kuin sain huijattua ensimmäisen siiman päähän. Kuokkalan kosket Lempäälässä ovat kuuluisa toutainpaikka, josta lajin tavoittaminen on mahdollista keväästä syksyyn. Kalat usein ilmoittavat pinnassa läiskien olemassaolostaan, mutta niitä on raivostuttavan vaikeaa saada kiinnostumaan vieheistä. Onneksi minulla oli viime kerralla mukana myös perhovapa ja pieniä kuulapäitä, joilla sain napattua salakkaparvesta sormenmittaisen säälitoutaimen, kun virvelöinti ei ottanut onnistuakseen.
44. Ankerias
Ankerias oli ehdottomasti kuluneen vuoden kohokohtia. Hyvät mahdollisuudet sen tavoitteluun ovat esimerkiksi Hämeenlinnan seudulla Vanajan reitillä. Kapeat ja virtaavat salmipaikat ovat hyviä onkipaikkoja, ja usein sivusaaliina saa myös kuhia. Parasta pyyntiaikaa ovat alku- ja loppukesä. Saimme viime vuoden reissullamme yön aikana pohjaongella kaksi ankeriasta, joista toinen nappasi matonippuun ja toinen pienen särjen päähän. Ankeriaalle ei kannata käyttää liian suurta koukkua, sillä sen suu on pieni. Koko 6-8 riittää hyvin. Tärppi voi olla varovaista nyppimistä, ja vastaiskun ajoitus on tärkeä. Silti hutivetoja tulee helposti.
45. Aurinkoahven
Aurinkoahven on hämmennystä ja kiistelyä aiheuttanut pohjoisamerikkalainen laji, joka on kaikesta päätellen kotiutunut muutamiin pienvesiimme varsin hyvin. Sitä ei toistaiseksi hyväksytä viralliseen rekisteriin, koska sillä ei ole Suomen vakituisen kalalajin statusta. Päätin kuitenkin ottaa sen mukaan listalleni, sillä lajistoomme kuuluu monia muitakin ihmisen levittämiä kalalajeja, jotka ovat sopeutuneet vesiimme ja kykenevät lisääntymään täällä, eikä aurinkoahven tee tässä suhteessa poikkeusta.
46. Piikkikampela
Piikkikampela on fongarin vavan ulottuvilla helpoimmin syksyllä, kun pieniä piikkikampeloita löytyy puhtailta matalilta hiekkarannoilta esimerkiksi Hangon ja Bromarvin seudulta. Piikkikampelan suu on kokoisekseen iso, ja sinne mahtuu suhteellisen kookaskin syötti. Joskus kalat ovat kuitenkin hankalia saada ottamaan, ja syöttiä voi joutua väristämään pitkään kalan nenän edessä ennen kuin se kelpaa. Madon tai toukan sijasta myös katkaravun palanen on kokeilemisen arvoinen syötti merikalalle.
47. Kampela
Pieniä kampeloita voi löytyä samoilta rannoilta piikkikampeloiden joukosta. Sen voi kuitenkin saada myös pohjaonkimalla, esimerkiksi keväällä siianonginnan sivusaaliina. Esimerkiksi Hangon rannoilta voi tosin löytää kahluusyvyydeltä myös isompia kampeloita, ja niiden pyynti pimeässä lampun valossa onkin paljon jännittävämpää kuin passiivinen onginta. Kahluuhousut ovat tärkeä varuste, sillä kampelat ovat usein saappaanvarren mittaa syvemmällä.
48. Made
Made on itselleni ollut melko hankala kala. En saanut tehtyä yhtään madepilkkireissua talvella, ja kun fongausinto todella iski keväällä, oli keksittävä jotain muuta. Suunnittelin pohjaonkivani sen syksyllä merestä, sillä onnistuimme edellissyksynä saamaan mateen näin heti ensimmäisellä yrityksellä. Tämä oli kuitenkin huono ratkaisu, sillä tein monta tyhjää reissua vähän liian aikaisin, ja lopulta made nousi lirkkimällä Säkylän Pyhäjärvestä. Pilkkiminen lähellä kutualueita on kuitenkin tehokas ja perinteisin keino mateen pyyntiin. Itse olen saanut aikaisemmat pilkkimateeni raskaalla jigipäällä ja kuoresyötillä.
49. Muikku
Muikkua ovat monet järvet pullollaan, mutta niiden saaminen vapavälinein on yleensä todella vaikeaa. Muikut syövät pääosin planktoneliöitä, joita on vaikea jäljitellä millään koukkupyydöillä. Perämerellä elävät merimuikut ovat kuitenkin kuin eri lajia. Ne liikkuvat talvella pienten siikojen kanssa sekaparvissa matalissa vesissä, ja nappaavat hanakasti pieneen mormuskaan. Tämä selittynee erilaisella ravinnolla järvimuikkuihin verrattuna. Kävimme aivan loppuvuodesta Kokkolassa ensijäillä ja muikkuja kertyi pilkkireppuun kotiinviemisiksi asti. Syötin tulee kuitenkin olla pieni. Puolikas kärpäsentoukka tai surviainen ovat sopivia syöttejä.
50. Taimen
Taimenen kohdalla mittavaatimus vaikeuttaa tehtävää eniten. Lounais-Suomessa tarjoutuvat kuitenkin hyvät mahdollisuudet meritaimenen kalastukseen, ja mahdollisuudet mittakalaan ovat varsin realistiset. Lopulta vasta syksyn seitsemäs ja viimeinen reissu palkitsi yritykseni 70-senttisellä eväleikatulla taimenella. Taimenen kalastuksesta hankalaa tekee se, että muuttujia on paljon. Vedenkorkeuden muutokset, veden lämpötila, tuuli ja sääolosuhteet vaikuttavat kalojen sijoittumiseen saaristossa. Kun kalat löytyvät, ne eivät välttämättä ota vieheisiin. Kevennetyt lusikat ovat tehokkaita vieheitä ja pysäytykset uitossa ovat tärkeitä. Myös värillä on väliä. Punamusta pelasti suurimman osan viime syksyn reissuista.
Kalat, joita en saanut, mutta yritin:
Vaskikala
Kala kävi jo lirkkivavan ulottuvilla, mutta pääsi livahtamaan karkuun.
Nokkakala
Myöhästyimme hieman oikeasta ajankohdasta keväällä, kun kaloja oli saaristossa.
Turska
Märketin reissullamme aikaa saarella ei ollut käytössä paljon. Turskia olisi pitänyt ilmeisesti kalastaa aivan kalliopengertä raapien, joka oli veneestä hankalaa.
Kilohaili
Monta yritystä eri kohteissa, mutta arvoitus ei vielä auennut.
Rantanuoliainen
En päässyt yrittämään oikeaan aikaan keväällä, vaan sesonki oli syksyllä lajikalastuksen SM-kisan aikaan auttamatta ohi.
Näitä en päässyt yrittämään:
Lohi
Aika ei vain riittänyt. Lisäksi saalisvarmimmat kohteet olisivat vaatineet matkustelua.
Miekkasärki
Vaatii käynnin Saimaan kanavalla, johon ei aika riittänyt pyyntisesongin aikana.
Valkoevätörö
Miekkasärjen tapaan löytyy vain Saimaan kanavasta. Pitkä matka ja onnistumisen epävarmuus kariuttivat reissun.
Viimeisten osioiden kalalajit eli uudet elämänpisteet ovat työn alla tänä vuonna. Elämänpisteiden yrittäminen on kiinnostavaa, ja samalla karttuu tietoa seuraavaa lajiennätystä varten. Tänä vuonna en jaksa siihen ryhtyä, sillä se vaatisi vielä enemmän aikaa ja panostusta. Innostus varmasti kuitenkin vielä herää ja ehkäpä rikon tämänkin ennätykseni jonain vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti