keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Ka-Re -pilkki Kristallirannassa 28.2.

Jäät sen kun heikkenevät heikkenemistään ja kevät tekee tuloa jo kovalla vauhdilla. Nämäkin kisat olisivat pitäneet olla Askaisissa Pikisaaressa, mutta kas kummaa, nehän siirrettiin huonon jäätilanteen takia tuttuun ja turvalliseen Kristallirantaan... Olin päättänyt ottaa nämä kisat ihan rennosti lähtemättä mihinkään hirvittävän kauas. Tosin kilpailualuekaan ei sitä olisi sallinut. Kyseessä oli vielä sekakalakisa, joten tällä kertaa kiisketkin kelpasivat pussin täytteeksi.

Lähdin Kristallirannasta kohti Vahoniemeä ja jäin suunnilleen puoleen väliin Vahoniemennokkaa ja lähtörantaa, johon kilpailualue päättyi. Aloitin pienellä mustakeltaisella morrilla ja vasta viidennestä reijästä taisin saada ensimmäisen kiisken. Pian sain vähän rannemmasta yhden ahvenen. Kalantulo ei juuri päätä huimannut. Siirryin vähän reilummin rannasta poispäin ja muutamasta reijästä sain jo pari ahventa. Nekin sai kyllä onkia ihan erikseen, että mikään paras syöntipäivä ei ollut. Pian sain yhdestä reijästä kuitenkin jo vähän pitemmän putken ahventa. Välillä tuli useampi peräkkäin ja kun taas vähän härnäsi niin tuli muutama. Vietin tuolla reijällä varmaan liki tunnin ja sain siitä suurimman osan kaloistani. Kiiskiä ei kovin montaa tullut, mutta komeita särkiä muutama.

Loppuajaksi siirryin vielä lähemmäksi yhtä pilkkijärypästä ja sain vielä muutamia pieniä putkia ahventa. Alue oli jälleen kerran jo hakattu aivan seulaksi ja loppuajan kiertelin vanhoja reikiä. Värikoukkuakin kokeilin ja sainkin jokusen ahvenen, mutta muuten tänään oli morripäivä.

Minulla oli kalaa 4164 g ja olin sillä yleisessä sarjassa kahdeksas voittajalla ollessa yli yhdeksän kiloa.
Tässä vielä tulokset kilpailusta:
http://www.lsvk.fi/sisalto/omatjutut/liitteet/ka_re_vierailu_2015.pdf

Nyt alkaakin armoton valmistautuminen ensi viikonlopun SM-pilkkiin Hauhon Ilmoilanselällä. Saa nähdä mitä se kisa tuo tullessaan...

~ Juuso

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti