Kalamaraton Turku 2017

Turussa kalamaratoonarit eivät ole päässeet kyllästymään kisojen jämähtämiseen samoille raiteille. Viime vuoden huhtikuiseen extreme-kilpailuun tarjosi tänä vuonna vaihtelua syyskuun ensimmäiseen viikonloppuun sijoitettu vuorokauden rypistys. Lisäksi saimme jo keväällä pienen maistiaisen kisavesistä kahdeksan tunnin sprintissä.

Kesän aikana treenitunteja ja uusia ideoita kertyi kiihtyvällä tahdilla. Näiden pohjalta suunnitelmaa alettiin raapia kasaan jo useampaa kuukautta ennen varsinaista koitosta. Yritimme treeneissä kokeilla kaikenlaista uutta ja varmistaa tusinalajit nopeiksi dipeiksi. Päätimme käyttää myös ensimmäistä kertaa kisasääntöjen tarjoaman mahdollisuuden veneen käyttöön siirtymissä kalapaikoille. Koko kesän mittainen projekti huipentui kisaviikkoon, jolloin kaikki vapaa-aika kului varsin tehokkaasti erilaisiin valmisteluihin, välinehuoltoon, ennakkomäskäyksiin ja viime hetken varmistuksiin.

Kisa-aamu koitti. Viime hetkien säänmuutokset korkeine sademäärineen löivät vielä kerran aloitussuunnitelman uusiksi ja aamulla oli vielä ehdittävä ongelle. Vasta tämän jälkeen yhteisen neuvottelun tuloksena saimme ensimmäisten kahdeksan lajin reitin lopullisesti sovittua.

Kuulumisten vaihdon ja piinallisen odottelun jälkeen lähtölupa kajahti ja pääsimme juoksemaan alkulämmöt autolle. Ensimmäiselle onkipaikalle saavuttaessa kaikille oli selvillä, mitä kukakin tekisi. Olli ja Jere hoitivat homman siihen tahtiin, että omaa onkeani ei olisi neljän ensimmäisen lajin nostamisessa edes tarvittu. Tällaisten joukkuetoverien kanssa on ilo kisata! Nuo neljä lajia olivat ahven, salakka, mustatäplätokko ja särki.

Seuraava etappi oli hiekkaharjujen keskellä sijaitseva pieni lampare, josta tulisi löytymään allikkosalakka ja kymmenpiikki. Reitti ei sujunut paikallistuntemuksestamme huolimatta täysin virheittä ja u-käännökseltä ei vältytty. Muutaman mutkan jälkeen ennätimme lopulta lammen rantaan, mutta saimme onneksi kirittyä autoiluun hukatun ajan kiinni kalastusnopeudessa. Tuskin minuuttia oli ongittu, kun pienet tavoitelajimme olivat ylhäällä.

Kasin kiekka kahta lajia vaille valmis. Alkoi jo vähän huvittamaan, kun reitti ruutanallekaan ei sujunut ilman ylimääräisiä mutkia. Sykettä nostattava ruutanarypistys suoritettiin kuitenkin kunnialla, eikä ongintaan juuri liikoja minuutteja kulunut. Viimeisenä rastina oli vihreävetisen lammikon hopearuutana, jonka tavoittelu ei liioin tuottanut vaikeuksia. Reitti kisakeskukseen oli auki, ja perille päästyämme saimme kuin saimmekin jälleen tuulettaa nopeinta kahdeksan lajin tarkistusaikaa. Ajaksi kirjattiin 13.30 eli kisan alusta tasan puolitoista tuntia. Ensimmäinen, ja arvokas tavoite saavutettu!

Rennoin mielin talsimme Myllärintalolta ongelle kiiskirikkaan Aurajoen rantaan ja samalla hiukan syömään eväitä. Kiiski nousi pikaisesti ja vielä ennen kuin jatkoimme matkaa, kävimme palauttamassa kiiskipisteen ja täyttämässä vesipullot kisakeskuksessa. Tästä oli hyvä jatkaa turpajahtiin. Pienen samean ojan rannalla näkyi muitakin onkijoita ja pian kävi selväksi, että turpa ei aivan nopeasti antautuisi. Sopivaan kohtaan osui kuitenkin pieni piristysruiske, kun turvan sijasta koukussani räpiköi varsin kookas kivennuoliainen. Tämä tietäisi lisää aikaa muille lajeille, kun vasta hämärän tuloon suunniteltu nuljukeikka olikin paikattu jo keskellä päivää. Onneksi myös Jere huomasi tilaisuutensa tulleen, ja hoiteli turpapinnan lopulta ihan inhimillisessä ajassa.

Vielä nipin napin aikataulussa pysyen jatkoimme suunnitelmamme seuraavaan kohteeseen, treeneissä löytyneelle huippusalaiselle haukipaikallemme. Helsingin maratonin haukimuistot mielessä rämmimme henkseleitä paukutellen houkuttelevan näköiseen rantaan ja jokainen alkoi tahollaan viskellä luottopelejään jorpakkoon. Muutaman paikan vaihdon jälkeen sain tällin, muttei tarttunut. Paikkoheitto ja taas kiinni, mutta irtosi hitto vie. Sain toisesta kohtaa vielä kalahavainnon, mutta paikan hauet eivät selvästi olleet syömäpäällä. Pieni strateginen siirto ja uusi yritys. Heittoa, heittoa, heittoa ja välillä vilkaisu kelloon, joka uhkaavasti läheni neljää. Tälloin haukiyrityksen oli tältä osaa viimeistään päätyttävä, oli kala ylhäällä tai ei. Kun viimein löysin taas varovaisen puikkarin ja sain sen kiinnostumaan vieheestä, alkoi puhelin ujeltamaan taskussa. Yllätys oli iloinen, kun soittaja oli auton lähelle heittelemään jäänyt Olli, joka tyynesti kysyi, joko matka jatkuisi. Tuo tiesi hyvää, ja siellähän haukikuiskaajamme jo odotteli upea puolikiloinen vihertorpeedo kourassa.
Vain muutaman minuutin aikataulusta jäljessä pääsimme helpotuksen saattelemana jatkamaan matkaa kohti venereissua ja mustatokkoa.

Pakollinen haukipönötys

Jonkin ajan kuluttua pääsimme rantaan, jossa Silver Fox jo odotteli. Romut paattiin ja pieni raapaisu pelipaikoille. Etukäteen tutkittu ihanteellinen mustatokkobiotooppi, jota aggressiiviset täpläotukset eivät vielä olleet ehtineet miehittää, tuotti toivotun tuloksen parissa minuutissa ja stoppi oli juuri niin onnistunut kuin pitikin. Mustatokkoa rikkaampana siirryimme särkikalapitoisempaan kohteeseen, josta säyneen tavoittaminen olisi treenien perusteella varsin realistista. No, säynettä ei kuulunut, mutta sen sijaan Ollin siiman päässä potki pian sorva. Tämä oli kivennuoliaisen jälkeen jo toinen ylläri, joka poisti myöhemmästä suunnitelmastamme erillisen mutkan kyseisen lajin perässä. Säyneen yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja päätimmekin pian lähteä tyyntyvässä kelissä kohti illan suutarisessiota.

Muutaman mutkan jälkeen selvisimme rantaan, jota treenien perusteella uskalsimme suutaripaikaksi kutsua. Herkullinen kattaus lensi muutaman mäskipallon muodossa ongittavalle tontille ja tarjous tosiaankin kelpasi. Valitettavasti kohdekaloista ei havaintoja näkynyt, mutta kookkaita särjenlötköjä nousi tasaiseen tahtiin. Ilta hämärtyi, eikä pehmeän pyöreä selkäevä vain piirtynyt ilta-aurinkoa vasten. Täältä se tulee jos tulee, eikä sitä väkisin oteta, ennen kuin toisin todistetaan. Niin mystinen olento, mutta potentiaalinen pummi jäi pummiksi. Tämä oli odotettavissa, mutta se kaihersi hieman varsinkin omaa mieltäni. Olin kuitenkin omistautunut treeneissä kaikkein eniten juuri suutarille.

Koska nuoliainen oli kuitattu jo päivällä, reitti oli vapaa seuraavalle jopa kutkuttavan jännittävälle kokeilulle. Pimeä oli jo laskeutunut ja pitkä uneton yö oli alkamassa, kun saavuimme kohteeseemme. Viime talvi oli paljastanut lammen syövereissä eläneet huhujakin herättäneet piikkimonnit, mutta valitettavasti sankoin joukoin kuolleina. Olivatko kanssakilpailijat tietoisia elävien yksilöiden olemassaolosta? Entä olimmeko me? Jääköön tämä öistä Turkua peittävän hämärän peittoon, jota valaisivat vain lammen rannalla loistavat otsalamput välittäen tiedon muistakin monninonkijoista. Vaikka piikkimonni muissa kilpailukaupungeissa kuuluukin jo varsinaisiin tusinalajeihin siinä kuin vaikkapa ruutana, en voinut olla tuntematta pientä jännitystä, joka lajin mysteerien selvittämiseen Turussa vielä liittyi. Valotikut jököttivät paikoillaan tovin jos toisenkin, kunnes näimme sen, jonka halusimmekin nähdä. Oma valotikkuni pomppasi pinnalla pari kertaa ja painui syvyyksiin. Vastaisku välitti ärhäkät potkut ja pian pääsimme ihastelemaan lampun valossa varsin kookasta viiksivallua. Sain ilmoittaa kisakeskukseen Turun historian ensimmäisen piikkimonnin samalla kun lähdimme nousevan fiiliksen vallitessa lipumaan kohti lirkkirantoja.

Kuolleista herännyt?

Lirkkitreenit olivat jääneet meiltä kenties kaikkein vähimmälle panostukselle. Aloitimme tutuilta rantakivikoilta ja näkymä veden alla oli varsin odotettu. Eri kokoisia mustatäplätokkoja kaikkialla. Näitä emme kaivanneet ja kivisimput jäivät haaveeksi. Siirryimme liejuisemmalle rannalle ja pian yksi treenienkin löydöksistä, liejutokko, oli kuitattu useammalla kappaleella. Tästä eteenpäin suunnitelma oli epäselvä. Tulosseurantaa tutkimalla ja pienen tiedonsiirron välityksellä pääsimme kuitenkin selvyyteen siitä, mihin seuraavaksi suuntaisimme.

Paikan vaihto tuotti pian toivotun tuloksen, kun kivenkolosta kaivettu otus osoittautuikin täpliksen sijasta kivisimpuksi. Pian tutkittavana oli myös pieni kirkas särkikala, jonka yhteistuumin tuomitsimme säyneeksi pienen suomutuksen perusteella. Aikaisemmin päivällä tehty pummi oli paikattu ja alkoi olla todettava, että nyt kisamme oli varsin hyvällä mallilla. Varsinaisista yölajeista puuttui enää hietatokko ja pimeää aikaa oli jäljellä viisi tuntia. Onneksi muistin läheltä hietaisemman kohteen, jossa olin joskus käynyt ja lähdimme katsomaan, josko jotain löytyisi. Kauaa ei paikalla aikaa kulunut, kun Olli oli onkinut pari tokkoa. Näistä jälkimmäinen oli sen verran kookas, ettei epäilyksen sijaa jäänyt. Hietatokko kuitattu. Mitäs nyt? Harhailimme vielä paikalla hetken, kunnes jatkoimme matkaa vailla tarkkaa suunnitelmaa seuraavasta paikasta.

Hämärähommia

Päätimme käydä vielä joitakin paikkoja läpi pitäen silmällä mahdollisia kolmipiikkejä tai mutuja, joista tosin emme havaintoja saaneet, mutta muutaman väsyneen kanssakilpailijan onnistuimme löytämään. Omassakaan vireystilassa ei tosin enää ollut kehumista. Kun tavoitteellinen lirkkiminen alkoi tuntua toivottomalta, saimme sillä hetkellä parhaalta tuntuvan idean, ja päätimme alkaa onkimaan jo pilkkopimeässä aamuun suunniteltuja tavoitelajeja, lahnaa ja pasuria. Tämä saattaisi onnistuessaan tuoda lisää aikaa muiden lajien yritykselle aamun valjettua. Päätökseen taisi vaikuttaa myös parempi mahdollisuus itsensä lepuuttamiseen, joka lirkkiessä on vaikeampaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että yritimme torkkua epätasaisella alustalla jossain päin Turun rantoja onkien samalla liotessa vedessä. Tämä aktiivinen tekniikka tuottikin pasuripisteen hyvin nopeasti ja syönti oli muutenkin yllättävän rajua, vaikka kello huiteli neljän hujakoilla aamuyöllä. Pian väsymys ja kylmyys alkoivat ottaa enemmän valtaa ja ongen tarkastusväli taisi jopa Jeren kohdalla alkaa harvenemaan.

Tilanne puoli viiden aikoihin aamulla

Jossain kohtaa heräsin kylmään merituuleen, kun aamu alkoi näyttää sarastamisen merkkejä. Olotila oli hyvin epämiellyttävä. Tarkastin kuitenkin ongen ja vähän kookkaampi kala oli kiinni. Lahnapiste? Ei vaan muutaman sadan gramman säyne. Ei varsinainen kohdekala, mutta otin sen siitä huolimatta mukaan, sillä tästä tunnistus oli helpompi tehdä, kuin öisestä värittömästä pikkusintistä. Muutkin alkoivat heräillä ja ongimme vielä jonkin aikaa pasureita, särkiä ja toisen samanmoisen säyneen, kunnes päätimme vaihtaa paikkaa vireystilan hieman kohottua.

Etukäteen jonkinlaiseksi tavoitteeksi asetettu 20 lajia oli täynnä ja nimikkolajimme lahna puuttui vielä. Palasimme takaisin kisan aloituspaikallemme ja virittelimme onget veteen. Hetken kuluttua ajattelin ruveta sekoittamaan mäskiä. Hyvä, etten ehtinyt aloittaa, sillä porukan herätti Jeren "Haavi!"-huuto. Lahnanlatukka antautui ilman mäskiäkin ja paikka lunasti odotuksensa.

Kun kaikki "helpot" lajimme oli hoideltu, valikoimme yhteistuumin seuraavaksi yrityksen kohteeksi törön, joka viime päivien treeneissä oli osoittautunut varsin haasteelliseksi. Paikalta löysimme muitakin yrittäjiä, eikä töröistä ilmeisesti havaintoja ollut. Sameasta virrasta nousi vain muutamia ahvenia ja särkiä. Kilpailua oli kuitenkin vielä kolmisen tuntia jäljellä, joten aikaa yritykselle olisi. Tässä kohtaa eräs toinen joukkue kyseli meiltä paikkavinkkiä heiltä vielä puuttuvalle lajille ja autoimmekin heitä. Vastapalvelukseksi saimme vielä vihjeen aikaisemmin toivottomalta tuntuneesta kolmipiikistä. Kun törötys ei ottanut onnistuakseen, päätimme vielä lähteä "syksyisen rannoilta kadonneen kolmipiikin" perään.

Löysimme rantaan ja lirkit kaivettiin vielä kerran esiin. Eikä turhaan, sillä Jere koppasi pian näytille pienen piikkikalan. Selästä löytyi kuin löytyikin kolme piikkiä ja 22. pinna oli plakkarissa. Taisi siinä joku jo vähän naurahtaakin. Mitäs seuraavaksi? No jigataan vaikka kuhaa. Tämä sai kannatusta ja pienimuotoinen kuhayritys toteutettiin. Saimme vielä sykkeen nousemaan, kun Jere väsytteli kookkaampaa kalaa. Rannan tuntumassa mittakuha kuitenkin muutti muotoaan reilun kilon painoiseksi säyneeksi. Ei tällä kertaa uutta lajipistettä. Enempää tapahtumia emme saaneet ja lopulle vähälle kisa-ajalle emme enää keksineet parempaa käyttöä kuin mennä liottamaan onkia töröpaikalle. Tämä ei kuitenkaan tarjonnut enää täydennystä lajilistaan. Maraton oli valmis ja valuimme kisakeskukseen.

Jännittävä odotus päättyi ja tulos oli se, joka tavoitteenamme olikin. 22 lajiamme riittivät voittoon nopeimman kahdeksan lajin tarkistusajan turvin. Kakkoseksi sijoittuneella Species Fishing Teamilla oli sama lajimäärä, mutta 13 minuuttia hitaampi kasiaika. 21 lajilla kolmanneksi sijoittui LT Barbatula. Kisassa saatiin myös yksi ässä, joukkueen Sole BB mutu, joka oli lajinsa ensimmäinen Turun kisahistoriassa. Hieno, jännä ja ennen kaikkea tiukka kisa, jossa lähes kaikki meni niin kuin pitikin. Olimme väsyneitä, mutta tällä kertaa syystäkin tyytyväisempiä lopputulokseen kuin aikaisemmilla kerroilla. Joukkueemme ensimmäinen maratonvoitto on saavutettu ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna!

~ Löysät Lahnat - Juuso, Olli, Jere ja Aleksi

Kalamaraton Helsinki 2017

Tänä vuonna lähdimme Turun kalamaratoneissa tutuksi tulleella porukallamme koettamaan taitojamme Helsinkiin. Vain huoltajan kohdalla oli tapahtunut henkilönvaihdos, sillä Juhanan pääsyn estyessä viime aikoina fongailusta ja kalamaratonista kiinnostunut Aleksi lupautui lähtemään mukaan. Teimme kisasuunnitelman tunnettujen paikkojen ja vanhojen muistijälkien pohjalta, eikä harjoittelulle jäänyt aikaa.

Lauantaina ajelimme Helsinkiin katsomaan, miltä isossa kaupungissa näyttää. Liikenne raitiovaunuineen, runsaine autoineen ja erikoisine järjestelyineen oli huomattava kulttuurishokki Mynämäen kylältä lähteneelle kuskille, jolle tavalliset liikennevalotkin näyttävät pelottavalta. Tästä huolimatta uskalsimme jatkaa matkaamme Honkaluotoon pitkin Helsingin tuntemattomia teitä. Google Mapsia ei voinut sulkea hetkeksikään ja sekä kuskin, että kartturin oli pysyttävä jatkuvasti tarkkana.

Kilpailukeskuksessa muodollisuudet hoidettiin tavan mukaan ja siirryttiin odottelemaan starttia. Päädyimme pysymään suunnitelmassamme, vaikka kuuleman mukaan Viikistä emme todennäköisesti saisikaan allikkosalakkaa, vaan ainoastaan hopearuutanan. Kello kahdeltatoista siirryimme ripeästi autolle ja kartan avustamana suuntasimme Viikin lammelle. Olimme lammella ensimmäisten joukossa ja oletimme, että se olisi etuna hopearuutanan onginnassa. Ainakaan siinä ei kauaa mennyt vaan olimme jo matkalla seuraavaan paikkaan, kun kilpailua oli kulunut puoli tuntia.

Seuraavaankin paikkaan selvisimme kohtuudella - tosin itse veden löytäminen olisi ehkä ollut vaikeampaa ellei Species Fishing Team olisi sattunut olemaan paikalla samaan aikaan kanssamme. Tarkoitus oli siis napata ruutana, eikä sekään tuottanut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, vaan nousi muutaman minuutin onkimisen tuloksena.

Suunnitelmamme kolmannesta paikasta, Vanhankaupunginkosken suvannosta, oli tarkoitus onkia ainakin kymmenen lajia täyteen, siis peräti kahdeksan lajia lisää. Särki, salakka, pasuri ja vimpa nostivat äkkiä kisatunnelmaa ja me turistitkin saimme tuntea olevamme vielä pelissä mukana. Pienen siirtymän ja yhden ruovikkoon sotketun onkilaitteen jälkeen ahven ja sorva täydensivät lajilistaamme. Kun Jere vielä nappasi lahnan, oli alun suunnitelmamme yhtä lajia vaille valmis. Hetken päästä Juuso pelasti porukkamme piinasta nostamalla jo lähes kuivuneesta kuraojasta kolmipiikin.

Viimeisillä metreillä jouduimme kuitenkin taipumaan Urpoerämiehille myös videolle tallentuneessa juoksu(taklaus)kilpailussa Honkaluodon sillalla ja kymmenen lajin tarkistusajaksemme kirjattiin lopulta 13.47. Aika oli kilpailun viidenneksi nopein, meille siis tilanteen huomioon ottaen hyvä suoritus, vaikka viime metrien häviö hieman kaihersikin. Suvannolle tarkistusreissun ajaksi jääneet Juuso ja Jere tarjosivat pian helpotusta tunnelmaan, kun WhatsApp välitti tiedon saadusta kiiskestä ja kohta myös mitallisesta kuhasta!

Kolmas heitto ja kuha kyytiin!

Kun porukka oli jälleen kasassa ja huimat onnistumiset päällimmäisenä mielessä, edes autosta jonkun matkaan lähteneet tabletti ja huoltajamme reppu eivät täysin romahduttaneet tunnelmaa. Tämän jälkeen auton ovet lukittiin joka onkipaikalla. Itsevarmuutta uhkuen, kilpailun kärkipaikalla, lähdimme jatkamaan matkaamme kohti tunnettua haukipaikkaa, kuitenkin tiedostaen, että tästä lajista meillä on ehkä eniten tukalia muistoja aikaisemmista kisoista.

Kun hauki nousi vartin heittelyn jälkeen, alkoivat suupielet viimeistään tässä kohtaa tavoittaa jo kaikkien korvia. Tällä kertaa me olimme se, joka käveli paikalta hauki haavissa muiden paikalla olijoiden vielä jatkaessa yritystä. Helpottavien petokalapinnojen jälkimainingeissa kurvailimme läpi toinen toistaan viehättävämpiä pääkaupungin rantoja napsien vielä jäljellä olevia helppoja lajeja listalle. Kymmenpiikki, suutari, silakka ja mustatäplätokko nostivat jopa kilpailuseurantaan turkulaisiksi merkityt Lahnat jälleen kärjen tuntumaan.

Itse haukikuiskaaja

Pian kuitenkin selvisi, että parin vuoden takainen mustatokon kolo oli aggressiivisten täpläotusten sekä kolmipiikkien miehittämä, eikä yksikään särjistä tai pasureista suostunut olemaan säyne. Kun taivaalta alkoi tippua pisaroita niskaan eikä lajilistan täyttyminen tästä rannasta enää vakuuttanut, oli aika vaihtaa maisemaa. Ongelmana vain oli, että kuha sattui olemaan jo kylmälaukussa, vaikka sen yrittämiseen oli varattu aikaa koko ilta.

Ratkaisuksi päätimme lähteä suorittamaan myöhäiseen yöhön kaavaillun piikkimonnisession jo tässä vaiheessa, kun hämärästä ei ollut vielä tietoakaan. Löysimme tiemme pienelle lammelle, jonka rannalla merkkinä näkyi pari muutakin onkijaa. Hiljaista piteli syönnin osalta, minkä huomasimme pian itsekin. Yksi kala sentään nousi toiselle joukkueelle, mutta se osoittautui ruutanaksi. Lopulta Juuso siirsi onkeaan hieman ja se tuotti toivotun, viiksekkään tuloksen. Kireiden siimojen toivotukset kavereille, jotka vilpittömästi iloitsivat onnistumisestamme, jääden vielä itse yrittämään kohdelajia.

Pienen lammen asukki

Matkalla kilpailuseuranta kertoi, että kaikki kaupungin allikkosalakat eivät olleetkaan kadonneet ja tämän johdosta päädyimme vielä itsekin yrittämään sitä vanhasta lammesta. Tyhjänpäiväisen yrityksen jälkeen päätimme yksimielisesti lähteä täyttämään energiavarastot paikalliseen mäkkäriin. Tämän jälkeen Juuso painosti kuitenkin vielä mustatokkoyritykseen toisesta tiedossa olevasta paikasta. Tähän päädyttiinkin, todetaksemme vain mustatäplätokkojen leviämisen tällekin rannalle.

Hämärä alkoi vääjäämättä laskea ja katseet siirretiin lirkkirannoille. Aloitimme suunnitelmamme mukaisesti mereisistä lajeista. Illan pimetessä kaloja alkoi näkyä kivien koloissa ja peli aukesi pian hietatokolla. Tätä seurasi kivisimppu ja jonkin ajan kuluttua kivinilkka. Vaihdoimme vähän liejuisemmalle rannalle ja pian oli ylhäällä vahva liejutokkoehdokas. Toisesta ehdokkaasta olikin hieman erimielisyyttä, koska se vaikutti eri lajilta kuin äskeinen. Mustatäplän pentu taisi saada vahvimman kannatuksen. Nyt kun pääsimme vertailemaan otuksia, olimme sen verran varmoja liejutokostamme, että päätimme jatkaa matkaa.

Näihin aikoihin kisamme riemuliito oikeastaan päättyikin. Onnistuimme paikantamaan pieniä, muduiksi epäiltyjä, mutta ruokahaluttomia kaloja ja lopulta yritys jouduttiin tämän lajin osalta luovuttamaan. Seuraava etappi oli kivennuoliaisten asuinpaikkana tunnettu puro, jossa kanssakilpailijat olivat jo ehtineet huitoa valokeiloillaan koko yön. Me saavuimme paikalle jälkijunassa, kun ottihaluiset yksilöt oli jo hyvin tarkasti ongittu saalispusseihin. Selvä strateginen virhe tuotti nuljun kohdalla pummin.

Kolea aamuyö kului torkkuessa rantapenkereellä jossain päin Helsinkiä samalla onkien liotessa vedessä. Odottelimme kisan väsyneimmän ja ikävimmän hetken loppumista ja aamuauringon lämpöä. Sunnuntaiaamun piristysruiske onneksi nousi pian törön muodossa ja sai taas päälle jonkinlaisen yrityksen tason. Monien tyhjien arpojen jälkeen pääsimme vielä mukaan loppukiriin Mustikkamaan rannalle, josta ei kovasta yrityksestä huolimatta lisälajeja meille irronnut. Törö jäi viimeiseksi lajiksemme ja maraton oli taas kisattu.

Törötys palkittiin, turpaa ei tullut.

Ongintaan keskittyminen aikaisin aamulla tuotti vaikeuksia.

Liejutokko varmistui liejutokoksi ja tulokseksi kirjattiin 23 lajia. Ei kärkikahinoihin oikeuttava tulos, muttei tämän vuoden kisassa aivan luokatonkaan. Voitto irtosi 29 lajilla ja sen nappasi Symbioosin kalakerho yhden lajin marginaalilla hopea- ja pronssijoukkueeseen. Useamman kerran kärkipaikalla käytyämme olimme kisan loputtua pudonneet sijalle 16. Tällä kertaa näin, ilman treenejä ja vähällä kokemuksella paikallisista kalavesistä. Kisassamme oli kuitenkin muutamia hienoja onnistumisia ja toivon mukaan pääsemme kokemaan Stadin kisan myös ensi vuonna. Sitä ennen kalenterissa on kuitenkin kotikenttämme syksyinen Turku.

~ Löysät Lahnat - Olli, Juuso, Jere ja Aleksi

Turun Kalamaraton-sprintti 2017

Tänä vuonna Kalamaraton-kauden alkua sai odotella pari viikkoa pidempään kuin viime vuonna, jolloin kisa järjestettiin historian varhaisimmalla aikataululla. Silloin lajimäärää pudotti aikaisesta ajankohdasta johtuva veden viileys. Osittain sama ongelma oli tänäkin vuonna, mutta koko kisaviikon ajan vallinnut lämmin ja aurinkoinen keli oli herätellyt monta lajia horroksestaan paremmin kuin viime vuonna. Nyt rajoittavana tekijänä oli kuitenkin kokopitkästä maratonista kolmasosaan lyhennetty kilpailuaika, eli lajit olisi napattava kahdeksassa tunnissa. Kilpailuaika oli klo 10-18 eli pimeää aikaa ei ollut käytettävissä lainkaan.

Tänä vuonna mahdollisuutemme paranivat, koska Olli oli saanut ajokortin jo viime vuonna ja kisaan lähdettiinkin autolla viime vuoden fillareilla sotkemisen sijaan. Näin ollen myös joukkueen nimi Pyöräilevät Lahnat oli suotavaa vaihtaa Löysiksi Lahnoiksi, kun kerran alennuttiin polttomoottorin käyttöön kaurapuuropyöritteisen sijaan. Nimen valintaan liittyi myös viittaus ihka ensimmäiseen Kalamaratoniimme, jolloin kalojemme kylmäsäilytysketjussa olisi ollut parantamisen varaa. Viime vuosina mukana ollut huoltajamme Juhana uhrautui myös jäämään tästä kisasta pois, jolloin autoon jäi enemmän tilaa välineistölle.

Treenit olivat menneet sentään sen verran putkeen, että niiden perusteella tavoitteeksi kisaan asetettiin melko optimistinen 16 lajia. Näistä muutama tosin tulisi vaatimaan hiukan tuuriakin. Se oli selvää, että tällaisella lajimäärällä olisi jo sijoituksissa korkealla. Tällä kertaa sijoituksen tasatilanteessa ratkaiseva aikasääntö määräytyi kahdeksan lajin saantiajalla, johon oli suunniteltu "minuuttiaikataulu".

Kun alkuselvittelyt ja kuulumisten vaihdot oli hoidettu aamulla Myllärintalolla, pääsimme vihdoin lähtöviivalle. Kymmeneltä pinkaisimme ensimmäisinä parkkipaikalle ja Toyotan nokka suunnattiin kohti ensimmäistä onkipaikkaa. Tämä pelitti niin kuin pitikin ja kuore, särki, salakka, kiiski ja pasuri nousivat alle vartissa. Tästä jatkoimme kohti allikkosalakkaa, jolle oli pitänyt etsiä uusi paikka, koska vanhasta montusta pitkä talvi oli ne hävittänyt. Allikko antautui äkkiä ja jäljellä oli enää kaksi nopeaa dippilajia, ruutana ja sen hopeinen serkku. Näissäkään paikoissa ahti ei antanut kauan vavan varressa hengähtää, vaan hyvin pian pääsimme toimittamaan kalamme tuomaristolle. Lajimääritys oli hoidettu klo 11.20, joka osoittautui kisan ylivoimaisesti nopeimmaksi ajaksi. Vahvaa suorittamista!

 Aiemmissa kisoissa Juhana hoiti valokuvaamisen,
tämä oli ainoa tästä kisasta ottamani kuva: kasi kasassa!

Hyvillä fiiliksin jatkoimme seuraavalle paikalle, josta oli tarkoitus napata turpa. Hädin tuskin ehdimme Ollin kanssa saamaan matoa koukkuun, kun Jere vetäisi turvan yhdeksänneksi lajiksemme ja matkaa oli taas jatkettava. Seuraavana vuorossa olisi potentiaalinen säynepaikka, josta myös ahvenen olisi parasta antautua. Hetken ongittuamme alkoi tulla selväksi, että paikan mäskääminen oli ehkä sittenkin vikatikki, kun joki alkoi suoltaa särkeä siihen tahtiin, että heikompaa olisi hirvittänyt. Yritimme vielä toisesta kohtaa, mutta kellon raksuttaessa kiivaasti oli pakko lopulta lähteä muiden lajien perään. Uskoimme kuitenkin ahvenen väkisinkin jossain kohtaa vielä paikkautuvan.

Viime vuonna silakkapaikkamme tuotti pettymyksen, joten sille oli treeneissä etsitty uusi paikka. Se kannatti ja nostin bravuurilajini toisella litkan heitolla. Päätimme vielä hetken yrittää ahventa syötitetyillä litkoilla, mutta tämä yritys tuotti vain pari silakkaa lisää. Seuraava stoppi oli treeneissä löydetty kolmipiikkipaikka. Mitenkään runsaasti niitä ei ollut paikalla silloinkaan, mutta nyt kisassa paikka tuotti pahemman luokan pummin, eikä piikkiä listolle saatu. "Varmoista" lajeistamme jäljellä olivat enää sorva ja mustatäplätokko, jotka eivät onneksi tuottaneet enempää ongelmia ja pienen siirtymän jälkeen ne olikin koukittu kyytiin.

Kisan aikana ihmetyksen aiheeksi oli noussut kymmenpiikkien suuri määrä muiden joukkueiden listoilla. Tämä herättikin vahvan epäilyksen, että niitä olisi vielä jossain lammessa jäljellä, sillä vahasta montusta ne olivat allikkosalakoiden mukana hävinneet. Olimme treeneissä tosin monta uutta lampea tutkineet, mutta heikoin tuloksin. Onneksi tuttuja naamoja vilisi onkipaikoilla ja saimmekin pienellä vaihtokaupalla selville kymppipiikkien asuinsijat. Kieltämättä tieto oli vähän huvittava, sillä allikkosalakkalammen kuitenkin tiesimme eikä piikkiä olisi tarvinnut kovin kaukaa etsiä... Kisaa jäljellä kaksi ja puoli tuntia. Kymmenpiikki olisi ehdittävä hakemaan, mutta lisäksi meiltä puuttui vielä ahven, kolmipiikki ja säyne. Päätimme tutkia läheisen rannan vielä kertaalleen ja Olli huomasi kuin tilauksesta rantavedessä muutaman ahvenen sorvaparven joukossa. Raitapaidat olivat arkoja ja piinaavan "lirkkituokion" jälkeen Jere onnistui lopulta tarjoilemaan syötin oikealle kalalle ennen ahnaiden punakonttien hyökkäystä. Helpottavan ahvenen myötä lajimäärämme nousi kolmeentoista.

Kolmipiikin yritykselle ei enää oikein jäänyt aikaa siiasta tai hauesta puhumattakaan, koska halusimme ehtiä hakemaan vielä kymmenpiikin ja yrittää säynettä. Piikit löytyivät nopeasti ja tämän "dipin" jälkeen heittelimme läheisellä montulla vielä uistinta rantavedessä köllöttelevien haukien katseltavaksi. Kun kävi selväksi, ettei niillä ollut nälkä, lähdimme viimeiselle paikalle, josta pari päivää aikaisemmin oli tullut säyne ensimmäisenä kalana. Kisamme ei kuitenkaan saanut huikaisevaa lopetusta, vaan loppuaika kului särkiä irroitellessa.

Tässäkö tämä oli? Kisa päättyi ennen kuin oli kunnolla alkanutkaan ja tulosten laskun jälkeen selvisi, että neljätoista lajiamme riitti hopeasijaan. Kisan voitti Sole BB peräti kolmen lajin etumatkalla ja pronssia nappasi viime vuoden voittaja LT Barbatula 13 lajilla. Kivenkova suoritus voittajilta! Siinä ei jäänyt muille epäilyksen sijaa, kuka oli paras! Kaiken kaikkiaan olimme sijoitukseemme toki tyytyväisiä, vaikka jouduimmekin parin paikan pettämäksi ja suunnitelma alkoi levitä käsiin loppua kohden.

Meidän kohdalla maratonkausi saa onneksi jatkoa vajaan kolmen viikon päästä Helsingin kisassa ja syksyllä jälleen Turussa perinteisellä 24 tunnin kaavalla. Areenoilla nähdään!


 Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan


~ Löysät Lahnat - Juuso, Olli, Jere ja Juhana

Lounais-Suomen PM-pilkki Pyhäjärvellä, Kristallirannassa 12.3.

Viikon harjoittelukiellon jälkeen suunnitelmani kisaan oli edellisviikon Satakunnan kisan perusteella lähteä suoraan Vahoniemeen aivan takarajalle asti. Pidin sekä Kuivetunnokan suuntaa että selälle lähtöä turhan riskialttiina vaihtoehtoina, ja Vahoniemessä oli ainakin viikko sitten ollut takarajan tuntumassa kalaa. Kilpailukalana oli ahven ja kilpailuaika klo 10-14. Rajatun alueen takia odotukset saaliin suhteen eivät olleet kovin korkeat. Jonkinlaisena tavoitteena pidin kolmea kiloa ja uskoin, että nappisuorituksen sattuessa viiteen kiloon olisi mahdollisuudet.

Kuten arvata saattoi, valtaosa porukasta lähti juuri samaan suuntaan, mutta uskoin ison osan heistä kuitenkin jäävän tuohon reunaan matkan varrelle. Näin kävikin, mutta ihan tarpeeksi porukkaa tuli silti rajalle asti. Sain heti ensimmäisestä reijästä viitisen ahventa värikoukulla, mutta söhersin pari karkuun ja se lakkasikin siihen. Kalat olivat vielä jonkin verran pienempiä, kuin viime viikolla. Ajattelin, että alueella olisi kalaa, kun heti eka reikä antoi ahvenia, mutta se osoittautui pian turhaksi toiveeksi. Ainakin seuraavat kymmenen reikää kuluivat täysin tyhjää nykiessä morrilla varmistuksista huolimatta. Porukkaa oli kasautunut tiuhemmin hiukan syvempään penkan reunamille. Ainakin joku heistä näytti saavan jonkun kalankin, joten menin lähemmäksi ja yhdestä reijästä sain vihdoin nätimmän ahvenen. Se oli kuitenkin lyhyt putki ja reikänsä ainoa kala. Toisella reijällä kokeilin vaihtaa koukkuväriä ja se toikin heti tärpin, mutta se irtosi matkalla. Tässä kohtaa ei näyttänyt hyvältä, kisaa kulunut tunti ja kalaa ehkä puoli kiloa.

Löysin yhdestä reijästä vielä kolmen ahvenen putken, mutta sen jälkeen alue alkoi olla niin täynnä reikää ja porukkaa, että johonkin oli siirryttävä. Menin vähän takaisin päin lähemmäs pientä railoa, joka suuntautui rannasta selälle päin. Kokeilin taas morria ja sillä tulikin heti iso särjenlötkö. Toiselta puolen railoa taisin saada värikoukulla seitsemän ahvenen putken, kun kokeilin metrin verran irti pohjasta. Parin reijän kuluttua löytyi vielä toisesta reijästä viitisen ahventa. Morrilla varmistus ei tuottanut muuta kuin kaksi isoa särkeä. Tässäkin kohtaa oli kuitenkin porukkaa sen verran, että kaloja nosteltuani sain pian seuraa ympärille.

Tämäkään alue ei tuntunut enää helpolla antavan tärppejä, ja päätin juosta rannempaan, viime viikolla löytämäni pienen kala-alueen kohdalle. Heti ensimmäsestä reijästä nousikin peräkkäin viisi erikoisen pientä noin 20-grammaista ahventa. Muuten alue oli tyhjää täynnä. Ideat alkoivat olla vähissä ja päätin lähteä rei'ittämään vähän syvempään päin. Löysin kohdan, jossa oli särkiä ja kiiskiä jätetty jäälle ja läheltä yhdestä reijästä sainkin taas kolme ahventa, kun kokeilin välivettä. Alueelta ei kuitenkaan tuntunut irtoavan enempää ja rei'ittelin suunnilleen tätä syvyyskäyrää vähän eteenpäin, kunnes sain vielä yhdestä reijästä neljän ahvenen putken. Nämä jäivät kovasta yrityksestä huolimatta myös kisan viimeisiksi kaloikseni.

Onnekseni taso ei ollut tällä kertaa alle 19 v. -sarjassa niin kova kuin välillä ja 2415 g tulokseni riitti piirinmestaruuteen. Minulla oli ahvenia 37 kappaletta, joten keskipaino oli omille Pyhäjärven ahvenilleni tämän talven heikoin, noin 65 g. Tulokset olivat muutenkin pääpiirteittäin varsin vaisuja, kuten odotettavissa olikin, mutta yleisen sarjan voittaja erottui joukosta reilun seitsemän kilon saaliilla. Myös naisten sarjassa voittotulos oli seitsemän kiloa. Suurimmat tulokset oli ilmeisesti ongittu suhteellisen läheltä lähtörantaa, mutta tarkasta alueesta minulla ei ole tietoa. Harjoittelukiellon takia kalapaikkoja oli myös vaikea ennustaa, kun tuolla tyypillistä on, että ne voivat muuttua lyhyissäkin ajoissa. Pilkkimiltäni alueilta tulokseni oli kuitenkin ilmeisesti ihan kohtuullinen, vaikkei pidempiä putkia mistään löytynytkään.

Kilpailun tulokset

~ Juuso

Littoistenjärven morrikisa 11.3.

Viime talven SM-morrista jäi niin hyvät fiilikset, että tähän kisaan oli pakko lähteä, vaikka tiedossa oli, että kalantulo ei tulisi päätä huimaamaan. Tämä on kuitenkin mielestäni hauska kisamuoto, ja haastavat syöntiolosuhteet juuri takaavat sen, että taitoa tarvitaan.

Aamu- ja iltapäivälle oli siis rajattu ruudut, joissa pilkittiin, kerrallaan sai varata kahta reikää, kaikki kala kelpasi ja syöttäminen oli sallittua. Minulla olikin mäskisurviaisia ja hiukan värkkäämiäni ryyni-jauhopalleroita, vaikken juuri jälkimmäisiä uskonut tarvittavankaan. Aamupäivän ruutu oli hiekkarannalta katsottuna oikeanpuoleisella rannalla ja aloitin sen lähtörantaa lähemmästä päästä, jota lähellä oli myös järvellä toimivan hapettajan avanto.

Ensimmäisestä reijästä ei kalahavaintoja kuulunut. Laitoin hiukan surviaisia houkutteeksi ja menin pilkkimään seuraavaa avantoa. Ei mitään havaintoa kaloista. Kokeilin uudelleen syöttämäni avannon ja luulen, että siinä kävi koon 18 koukulla varustettua pientä kuparimorriani joku hiukan tökkäisemässä, muttei sen jälkeen enää jaksanut kiinnostua. Jätin tämän reijän vielä varaukseen ja lähdin reijittämään vähän tiheämpään tahtiin keskemmälle ruutua. Pian kävi selväksi, että vaikea kisa oli tulossa, kun kaikki reijät olivat järjestään tyhjiä. Lopulta kuitenkin yhdestä reijästä nousi välittömästi morrin pudotettuani 20 g kiiski, joka oli sen reijän ainoa. Juuri enempää ei siitä erästä kerrottavaa jäänyt, sillä se oli myös koko aamupäiväni ainoa kala. Kovasti vielä kokeilin uusia ja vanhoja reikiä, mutta ei niin ei. Helppoa ei ollut muillakaan, sillä 20 osanottajasta vain 8 sai kalaa ja kenelläkän heistä ei tainnut olla yhtä enempää.

Iltapäivän ruudulle ei juuri odotuksia ollut ja yli tunti aloituksesta kuluikin ilman kalatapahtumia. Olin taas syöttänyt surviaisilla yhtä avantoa sitkeästi pidemmän aikaa ja taisi olla vasta kolmas kerta kun kävin sitä kokeilemassa, jolloin sain varovaisen tärpin. Toisella yrityksellä se tarttui ja jäälle nousi mukava reilu 150 g ahven. Päivä oli pelastettu jo tässä kohtaa, mutta tämän jälkeen reijästä nousi vielä kaksi särkeä. Menin nyt kokeilemaan toisen varaamani avannon, jota olin myös hiukan syöttänyt. Siitäkin nousi nyt yksi särki. Palasin takaisin äskeiselle reijälle, mutta siitä ei enää kaloja irronnut. Vielä lopuksi menin koittamaan uudelleen tuon yhden särjen reijän ja viimeisillä minuuteilla sain härnättyä siitä vielä yhden nätin särjen.

Iltapäivän neljä särkeä ja ahven painoivat 430 grammaa, joka oli tuosta ruudusta sen verran hyvä tulos, että pisteeni oikeuttivat pienen porukan yleisen sarjan voittoon. Miesveteraanien sarjassa saatiin iltapäivän ruudusta myös yksi todellinen bonuskala, noin 850 g ahven, ja yksi nätti lahna oli kuulemma päässyt irti. Todella vaikea, mutta silti mielestäni hauska kisa, eikä päässyt kylmäkään tulemaan, sen verran aurinko porotti pilvettömältä taivaalta!

~ Juuso

Satakunnan PM-kisa Pyhäjärvellä, Kristallirannassa 5.3.

Tämä kilpailu sattui siinä mielessä sopivaan saumaan, että se tarjosi hyvän tilaisuuden treenata seuraavan viikon Lounais-Suomen PM-kisaan, joka järjestettiin samassa paikassa. Lounais-Suomen kilpailu on minulle tärkeämpi ja päätin ottaa tämän kisan treenin ja välineiden testailun kannalta. Vaikka tässä kisassa alueena oli koko järvi, tarkoituksena oli kuitenkin pysytellä Lounais-Suomen kisan kilpailualueella, joka oli varsin rajattu (karkeasti Kuivetunnokasta pari kilsaa selälle päin ja tästä suora linja Vahoniemen edustalle).

Lähdin kisassa Vahoniemen suuntaan, sillä pidin sitä varteenotettavimpana vaihtoehtona seuraavan viikonkin kisaan. Kuulemani perusteella Kuivetunnokan alueella ei juuri kalaa ole tänä talvena ollutkaan. Ehdin vartin menoajassa sopivasti vajaan kilometrin päähän Vahoniemennokasta, josta aloitin. Aloituskohdalla oli noin peri metriä vettä ja jo kolmas reikä antoi värikoukulla noin kilon ahvenputken, kun hivenen jyrkempi penkan reuna löytyi. Seuraavaltakin reijältä tuli värikoukkuun heti tärppejä, muttei kelvannut oikein kunnolla. Kokeilin morria ja se kelpasikin niin hyvin, että monta kertaa ahven kävi noukkimassa sen jo laskusta. Tästä reijästä nousi vielä noin kilo ahvenia ja keskipaino pysytteli mukavasti sadan gramman tuntumassa. Viereisistä reijistä ei kuitenkaan irronnut enää mitään eikä vanhoista kalareijistäkään lisäpainoa tullut, joten siirryin vähän reilummin lähemmäksi Vahoniemennokkaa.

Nyt meni taas monta reikää tyhjää nykiessä, kunnes yhdestä reijästä nousi yksittäinen pienempi ahven. Vierestä löytyikin jyrkempi penkan reuna ja siitä nousi heti värikoukulla useampi ahven. Kokeilin tapsipilkkiä ja silläkin tuli kaloja, muttei juuri parempaa tahtia kuin värikokullakaan. Tästäkin reijästä nousi noin kilo kalaa, eikä morrilla härnääminen lopuksi enää auttanut. Kalareijän ympärillä oli taas täysin tyhjää sekä syvemmässä, että matalammassa. Seuraavan kalareijän löysin vasta, kun menin lähes kiinni seuraavan viikon kisan takarajaan, ja tästä reijästä nousi ehkä puoli kiloa kalaa. Näin parin pilkkijän saavan jonkun verran kalaa noin 70 metrin päässä rajan ulkopuolella ja menin itsekin suunnitelmistani poiketen kokeilemaan tuota aluetta. Kisa-aikaa oli tässä kohtaa jäljellä noin tunti.

 Ensimmäisestä reijästä nousikin pienen härnäilyn jälkeen mukava, noin 400-grammainen ahven, jonka jälkeen urku aukesi. Ahventa alkoi pukkaamaan hyvää tahtia, joka ei tuntunut hirveästi hiipuvan. Silti kokeilin ihan testimielessä vaihdella koukkuväriä, muttei sillä tuntunut olevan juuri merkitystä. Jossain kohtaa jätin putken kesken ja tein vähän matkan päähän reijän, josta myös alkoi heti pukata kalaa. Kun tahti vähän hiipui, tein vielä uuden reijän, mutta siitä tuli vain muutama selkeästi pienempi ahven. Menin vielä lopuksi vanhalle kalareijälle, jonka olin jättänyt kesken, ja taas alkoi nousta ahvenia. Hetken kuluttua oli kuitenkin pakko jättää putki kesken, kun kisa-aika päättyi ja oli vielä kerittävä punnitukseen puolessa tunnissa. Hiukan se täpärälle meni, mutta muutaman juoksuaskelen siivittämänä ehti kuitenkin määrätyssä ajassa kisakeskukseen.

Ihan ei kymppi mennyt rikki, mutta saaliini, 9750 g riitti kuitenkin alle 19 v. -sarjassa selkeään voittoon. Yleisessä sarjassa taisi olla kaksi kympin ylitystä, joista toinen ongittiin samalta kohtaa, johon itsekin lopussa löysin ja toinen ilmeisesti jostain päin selkää. Tuolle alueelle kun olisi hoksannut mennä vähän aiemmin, olisi tulos voinut olla vielä aika paljon parempi. Seuraavan viikon raja vain harmittavasti rajaa sen Lounais-Suomen kisan alueen ulkopuolelle. Päätin kuitenkin alustavasti lähteä silloinkin samaan suuntaan, vaikka arvattavissa oli, että sinne tulisi paljon muutakin porukkaa.

Keli oli koko päivän varsin aurinkoinen

~ Juuso

Naantalin viiden suurimman ahvenen kisa 19.2.

Naantalissa en ollut tätä ennen vielä tänä talvena ollut kisoissa, mutta hupipilkillä kyllä useaan otteeseen. Itse pidän kyllä tästä kisaformaatista ja se on mukavaa vaihtelua "määränongintakisoihin". Kerkesin käymään viikolla ennen kisaa pikaisesti juoksemassa alueen läpi ja pilkkimässä hiukan mielestäni varteenotettavimpia paikkoja. Paljon tuossa ei kuitenkaan ehtinyt, enkä koittanut lähempänä lähtörantaa olevia alueita lainkaan, vaikka niissäkin varmasti oli potentiaalia. Halusin kuitenkin pilkkiä kisani edes jokseenkin rauhassa. Saaliin suhteen tavoitteena oli kilon ylitys, mutta kuinka paljon se ylittyisi, oli kuitenkin kiinni myös tuurista. Voittoon kuitenkin vaadittaisiin aiempien vuosien mukaan lähempänä puoltatoista kiloa oleva tulos.

Suunnistin aloituspaikalleni Väskin takana olevaan lahdelmaan, josta olin treenipistollani saanut isoimman, varteenotettavan kisakalan kokoisen ahvenen sekä useita kohtuullisen kokoisia. Olin päättänyt pilkkiä kisan pääasiassa isohkolla morrilla, siihen kun on nyt syntynyt kovin usko ison kalan pyytäjänä. Ensimmäinen reikä oli typötyhjä, mutta toisesta alkoi jo pukata ahventa. Kalat olivat pääsääntöisesti alle 150-grammaisia tai siinä hujakoilla, mutta joukkoon tuli tästä reijästä myös yksi hieman reilu 200-grammainen, joka jo vastasi odotuksia kisakalasta. Seuraavista reijistä nousi pienempää kalaa hyvää tahtia ja kohta myös toinen noin 200-grammainen oli repussa. Alueelle tuli pari muutakin pilkkijää ja kohta syönti vähän hiipuikin. Yksi reikä kuitenkin mahtui aina vanhojen väliin ja se tuottikin tähän asti reiluimman, 255-grammaisen ahvenen.

Tämän jälkeen alkoi hiipua sen verran, että tein pienen siirtymän seuraavaan lahdelmaan pienen karin viereen, mutta tästä tuli vielä selvästi pienempiä kaloja kuin äskeiseltä alueelta, eikä niitäkään paljoa. Koitin vielä kallioisesta niemennokasta ja siinä olikin kalaa tiuhemmin, muttei kuitenkaan läheskään tarvittavaa kokoa. Ongin näitä jonkun aikaa siinä toivossa, että seassa olisi isompi, mutta se osoittautui turhaksi toiveeksi. Isompaa siirtymää en uskaltanut lähteä tekemään, kun treenissäkään ei vakuuttavia varapaikkoja ollut löytynyt, vaan päätin palata takaisin aloitusalueelleni. Juuri tuossa kohtaa ei porukkaa enää ollut ja vanhoista reijistä alkoikin taas tulla kohtalaisen kokoista kalaa ihan mukavaan tahtiin. Useampi 150-200-grammainen sieltä sekaan tulikin ja päätin pilkkiä tätä aluetta loppuajan. "Kuumimmalla" alueella riitti kalaa ja parhaimpina yksi hieman reilu 200-grammainen ja pari sitä hipovaa siitä vielä nousi. Kokeilin vielä vähän syvemmästä vedestä, mutta tuloksetta, kunnes kisa-aika päättyi.

Viisi suurinta ahventani painoivat 1086 g, joka riitti kilpailussa 8. sijaan noin 60:stä osanottajasta (kaikki kilpailivat samassa sarjassa). Voittaja erottui joukosta selkeästi 1522 g tuloksella, tämän jälkeen putosikin alle 1300 grammaan. Täytyy olla ihan tyytyväinen, vaikka pienellä tuurilla sekaan sattunut vähän reilumpi ahven olisikin heti nostanut sijoitusta.

Kilpailun tulokset

~ Juuso

Kaarinan Voivalanrannan kisat 11.2.

Tätä kisaa ei taidettu viime vuonna edes pystyä järjestämään jäätilanteen takia, mutta nyt pääsi taas kisaamaan tuohon melko tasapaksun oloiseen salmeen. Kisassa kelpasi kaikki kala, mutta ahvenella oli kerroin kolme, joten sanomattakin on selvää, että ahvenen pilkintään piti panostaa. Olin päässyt kerran viikolla käymään kisa-alueella, joten jotain käryä kalojen sijoittumisesta ja syöntihaluista oli jo kisaan lähtiessä. Kovin suuria tuloksia en odottanut ja oletin parin-kolmen kilon ahvensaaliin olevan jo hyvä tulos.

Päätin aloittaa lähtörannan venelaiturien oikealla puolella sijaitsevan uimahyppyponttoonin vierestä parin metrin vedestä, josta sain treenissä kalaa. Aloitin pienellä kultamorrilla ja heti kävi selväksi, että kalaa oli paikalla, kun ensimmäinen reikä antoi yli kymmenen ahvenen putken mukavalla noin 50 g keskipainolla. Seuraavista reijistä ei enää kuitenkaan tullut kuin ihan muutamia kaloja ja pääosin pienempiä. Kokeilin lähimmästä kaislikonreunasta, mutta siinä oli paikalla vain pientä, alle 30 g särkeä. Nyhdin niitä sen aikaa, kun tahti pysyi nopeana, mutta siirryin paikan hiipuessa takaisin ponttoonilautan viereen. Sain aamuisista reijistäni härnättyä vielä jokusia ahvenia, jotka olivat kuitenkin hyvänkokoisia, mikä sai minut vielä tuhraamaan jonkun aikaa tuon alueen koluamisessa.

Lopulta päätin juosta vastarannalle kallioisen niemennokan taakse. Kalaa ei kuitenkaan löytynyt paria kiiskeä ja ahventa enempää. Menin ihan niemennokan edustalle ja siitä sain morrilla yhden paremman, ehkä 200-grammaisen ahvenen. Hetken kolusin vielä aluetta, mutta paria pientä ahventa enempää ei tästäkään enää irronnut. Nyt menin vielä niemennokan rajaaman lahdelman toiselle, kaislikkoiselle reunalle, jossa oli muutakin porukkaa. Heti alkoikin löytyä pientä ahventa, mutta pian kävi selväksi, että niitä ei montaa tullut reijästä ja ahventen jälkeen syöttiä tulivat nyppimään pienet särjet. Jonkin verran rei'itin tätäkin reunaa, ja kun kalat alkoivat olla jo ihan yksittäisiä, lähdin takaisin toiselle puolelle salmea.

Kokeilin lähtörannan laiturien edustoja, joissa muutakin porukkaa sinnikkäästi istui. En kuitenkaan saanut muuta kuin muutaman pienen ahvenen ja pari vielä pienempää kiiskeä. Kun muutakaan en keksinyt, lähdin käymään aamuisen kaislikonpätkän läpi. Tämä oli kuitenkin täysin tyhjä arpa tuottaen yhden särjen. Lopuksi menin vielä ponttoonilautan viereen ja nyt vanhoista reijistä sai morrilla taas pienellä härnäämisellä mukavia 50-100 g ahvenia. Tuonne olisi voinut tajuta mennä aikaisemminkin, sillä nyt yhden putken joutui jättämään melkein kesken kisa-ajan tullessa täyteen.

Tulokseni, noin 2,7 kg ahvenia ja hieman reilu kilo muuta kalaa(kertoimilla noin 9,2 kg) oikeutti alle 18 v.-sarjan voittoon. Yleisen sarjan hurja, kertoimilla yli 30 kg voittotulos pilkittiin kuulemani mukaan noin neljän kilometrin päästä lähtörannasta vasemmalle, Piikkiönlahden perukoilta. Myös aivan lähtörannan laitureiden välissä oli ollut hyvin kalaa, mutta juuri tuohon väliin en kisassa hoksannut mennä. Parantamisen varaa jäi, mutta kisasta jäi kuitenkin ihan mukava fiilis.

~ Juuso

Paraisilla 5.2.

Viime viikonloppuna kävin kisoissa sekä Taivassalossa, että Paraisilla. Taivassalon kisa oli kuitenkin niin paha hutilyönti (josta ei voi syyttää muuta kuin osaamattomuutta ja kokemattomuutta paikasta), että en nyt kirjoita siitä, vaan sunnuntain kisasta Paraisilla, Norrbyholmenissa. Kyseessä oli siis sekakalakisa, mutta ahventa lähdin taas pilkkimään.

Lähdin kilpailukeskuksesta oikeanpuoleista rantaa pitkin kallioiseen nokkaan takarajalle, se kun ei kovin kaukana ollut jäätilanteen takia. Tuolla rannat ovat syvät ja aloituspaikallani olikin yli kuusi metriä vettä, vaikka olin lähes rannassa kiinni. Aloitin värikoukulla, mutta ensimmäiset reijät eivät antaneet tärppejä, joten lähdin rei'ittämään rivakasti tätä reunaa takaisin päin. Pian sain ensimmäisen pienehkön ahvenen, kun vaihdoin tapsipilkkiin. Toisen kallioisen penkan edessä oli muutama muu pilkkijä ja päätin kokeilla siitä, kun he näyttivät jotain saavan. Sainkin heti samasta reijästä värikoukulla kolme ahventa, joista yksi oli yli 100-grammainen. Enempää ei kuitenkaan tahtonut ihan läheltä löytyä. Sirryin vähän syvempään ja taas löytyi muutama ahven. Heikolla otilla vaikutti olevan, kun otti värikoukkuun oli sen verran varovaista. Morrilla ei silti enää samasta reijästä tullut, joten jatkoin värikoukulla ja sillä aina jokusen ahvenen sai, kun teki uutta reikää. Ahvenet olivat pääaosin kuitenkin hyvän kokoisia. Myös yksi alamittainen kuha puraisi värikoukkuun.

Tuo tahti ei kuitenkaan oikein vakuuttanut ja kun alue oli tarpeeksi täynnä reikää, juoksin lähtörantaa kohti seuraavaan nokkaan. Tämä ei tuottanut lisäpainoa reppuun ja jatkoin matkaa lähelle avantouintilaituria. Yhdestä reijästä nousi pari pientä ahventa ja toisesta taas kuhantumppi, muttei enempää. Ihan lahden pohjukkaan en viitsinyt mennä, kun se oli jo vahvasti miehitetty, vaan jäin pilkkimään tuota syvempää reunaa, vaikka aivan reikäjuustoa sekin jo oli. Vaihdoin taas tapsiin ja sillä alkoikin heti nousemaan pientä ahventa vanhoista reijistä. Vaikka koko oli pientä, tahti oli sen verran hyvä, että päätin jäädä ennemmin nyhtämään sitä, kuin etsimään isomman kalan paikkaa. Jokunen vähän parempi ahven nousi sentään parista reijästä pienempien sekaan. Syönti alkoi kuitenkin hiipumaan ja taas meni vaikeaksi. Pari pikkukuhaa tuli taas, kun vähän koitin värikoukkua. On niitä tuolla näköjään paljon.

Ihan lopussa vasta hoksasin mennä vähän matalampaan ja vaihtaa tapsipilkin morriin, sillä se oli tässä kohtaa ainoa väline, johon pikkuahvenet enää suostuivat ottamaan. Montaa ahventa en enää kerinnyt saamaan, kun kisa-aika jo loppuikin.

Noin 3,3 kg:n saaliini riitti sentään 18 v.-sarjan voittoon, mutta muissa sarjoissa oli aika paljon hurjempiakin tuloksia, yleisen voittajalla ollessa reilu 8 kg. Kalaa oli ilmeisesti ollut paljon ihan lähilahdessakin, joten ongin koko kisan vähän vääristä paikoista. Suurimpaan osaan kisoista en pääse treenaamaan ja se näkyy sitten näin, kun ne kalat eivät aina tahdo löytyä samoilta paikoilta kuin aiempina vuosina...

~ Juuso

Kurkelanjärvellä 29.1.

Tämänvuotinen Killin kalakerho-Kiskon kalakerho -seuraottelu kisattiin Kiskossa Kurkelanjärvellä. Paikka oli minulle ennestään tuntematon, mutta mielenkiintoisen näköinen pienehkö (päästä päähän noin 2 km) järvi. Kilpailukalana oli sekakala, mutta olin päättänyt panostaa ahveneen, sillä sitä piti kuulemani mukaan olla järvessä enemmistönä.

Jäälle lähdettiin järven pohjoispäästä ja suuntasin suoraan eteläpäässä olevan niemen edustalle. Tuo pää järveä näytti muutoinkin silmääni mielenkiintoisemmalta. Ensimmäinen reikä ei antanut tärppejä, mutta toisesta tuli jo yksi pikkuahven. Siirryin aivan niemen kärkeen kallioisen rannan edustalle. Tästä löytyikin heti hyvä yli kymmenen ahvenen putki. Myös pari seuraavaa reikää antoivat reiluja parinkymmenen kalan putkia. Ahven oli noin 15-25-grammaista ja se tuntui ottavan hyvin tapsipilkkiin. Muutama noin 50 g ahvenkin tuli joukkoon. Värikoukkuakin tuli kokeiltua, mutta se osoittautui selvästi huonommaksi kuin tapsi ja päätin jo tässä vaiheessa jatkaa loppukisan tapsilla, kun siihen otti huomattavasti paremmin. Vettä oli reilu kolme metriä, mutta kalaa ei tuntunut olevan ihan matalassa, joten pilkin suosiolla tuota syvyyttä.

Katsaus pakkiin tässä kohtaa

Kun tämä kohta alkoi hiljetä, menin vähän niemen toiselle puolen, josta löysin vain yhdestä reijästä lyhyen putken. Seuraavat reijät eivät vakuuttaneet, joten menin vielä kerran käymään kallion edustan vanhat reijät läpi ja niistä tulikin vielä jokusia ahvenia, muttei mitenkään kovin innokkaasti. Siirryin nyt niemen toiselle puolen lähemmäksi kohtaa, josta olin aloittanut ja ahventa alkoikin taas löytyä. Useampi parinkymmenen ahvenen putki nousi ihan peräkkäisistä reijistä ja tällä alueella antoi jokainen reikä jonkunlaisen putken. Kalantuloa kesti kyllä hyvän tovin, mutta lähialueella oli pari muutakin kilpailijaa, joten syönti alkoi jonkin ajan päästä väkisinkin hiljenemään. Vanhoista reijistä sai kuitenkin vielä kohtalaisia putkia. Kilpailuaika alkoi loppumaan ja kun vanhat reijätkään eivät enää oikein antaneet, reijitin vielä hiukan syvempään ja yhdestä reijästä lopulta löytyikin vielä hyvänoloinen putki, joka jäi kesken kilpailuajan tullessa täyteen.

Saaliini, 6425 g, josta noin 90% oli ahvenia, loput pienehköjä särkiä ja yksi pasuri, riitti yleisen sarjan kakkossijaan voittajalla ollessa selvä etumatka reilun kahdeksan kilon saaliilla. Voittajalla oli ilmeisesti kuitenkin kookkaampaa kalaa, kun itselläni se oli keskikooltaan ehkä noin 20 grammaa.
Muuten onnistunut kisa näin pienellä ennakkotietämyksellä kisapaikasta.

~ Juuso

Kristallirannassa Pyhäjärvellä 21.1.

Viime viikonloppuna ei kisoja ollut tarjolla ihan lähialueella, joten vasta tänä viikonloppuna kisakausi sai jatkoa Pyhäjärvellä, Kristallirannassa. Ensimmäistä kertaa siis tuonne tänä talvena. Juttuja liikkui suurista saaliista ja isoista ahvenista, joten odotukset kisaan olivat korkealla.

Kisaa ennen kuulin monenlaista juttua kalapaikoista ja päätin taas valita oman suuntani vasta sen perusteella, mihin suuntiin muut porukat lähtisivät. Tällä kertaa selvästi suurempi osa porukasta lähti Vahoniemen suuntaan. Vaikka aiempien vuosien kisoissa olinkin saanut enemmän luottoa Kalikan seutuun, päätin nyt lähteä Vahoniemeen, sillä se tuntui varmalta valinnalta, olivathan monet sinne suuntaavat käyneet jo treenamassa pitkin viikkoa. Siirtymäaika oli puoli tuntia ja ehdin siinä ajassa juuri Vahoniemen edustalle. Aloitin kuitenkin reilusti ulompaa kuin yleensä, reilun viiden metrin vedestä, sen perusteella, että alueelle suuntasi muutama muukin pilkkijä.

Aloitin värikoukulla, mutta muutamat ensimmäiset reijät eivät antaneet tärppejä. Pian vaihdoin vähän pienemmän ja tummuneemman pilkin ja aloinkin saamaan heti nättejä ahvenia. Kun putken sai päälle, niitä nousi hyvää tahtia heti useita samasta avannosta. Kun alkoi hiipumaan, vähän matkan päähän uusi reikä ja taas alkoi pukata. Kalaa alkoi heti kertymään hyvää tahtia ja se oli hyvän kokoista, keskimäärin ehkä noin 150 g. Pari noin 400-grammaistakin tuli joukkoon. Parhailla reijillä pilkkiä ei tarvinnut laskea kuin väliveteen ja ahven oli jo kiinni. Ensimmäisen tunnin jälkeen ahvenia oli arviolta seitsemän kiloa ja syönti jatkui vielä vähän aikaa hyvänä, kunnes se yhtäkkiä lakkasi aivan kokonaan. Keli oli todella aurinkoinen ja se varmasti aristi kalat, kun reikääkin alueella oli jo reilusti.

Tämän jälkeen tilanne meni todella vaikeaksi, kun kalaa ei tahtonut löytyä enää mistään lähialueelta. Vaikea uskoa, että se jo tuossa kohtaa olisi loppunut, pikemminkin vain laittoi suunsa kiinni. Jatkoin kuitenkin työntekoa ja yhdestä reijästä löysin taas muutaman ahvenen, jotka ottivat värikoukkuun aika varovasti. Kokeilin vielä morria ja tein lähelle lisää reikiä, mutta eipä irronnut enempää. Tämän jälkeen tein lenkin vielä vähän syvemmälle, mutta se ei tuottanut muuta kuin yhden ainoan noin 15-grammaisen ahvenen.

Kelpasi pilkkiä näissä maisemissa!

Monien tyhjien reikien jälkeen päätin vuorostaan siirtyä vähän matalampaan. Lopulta sain yhdestä reijästä taas yhden ahvenen värikoukulla ja morrilla vielä perään toisen. Etenin nyt tätä syvyysvyöhykettä pitkin ja sainkin pian taas useamman ahvenen putken värikoukulla. Nämä olivat kuitenkin keskikooltaan pienempiä kuin aamulla. Läheltä löytyi vielä pari muutaman kalan reikää, jotka loivat vähän uskoa tekemiseen. Loppuajan etenin pitemmällä reikävälillä kohti lähtörantaa, mutta tuona aikana ei löytynyt enää kuin yksi kolmen ahvenen reikä. Paluuaikaa oli puoli tuntia, mutta lähdin vähän etuajassa kisakeskukseen, kun kalaa oli repussa ihan mukavasti ja keli oli varsin lämmin.

Tässä kisassa kuuluin jo ikäni puolesta yleiseen, enkä nuorten sarjaan ja saaliini, noin 10,3 kg riitti hyvin suureksi yllätyksekseni yleisen sarjan voittoon ja oli myös koko kilpailun suurin tulos. Ahvenia minulla oli 75 kappaletta, joten keskipaino oli hieman vajaa 140 grammaa. Täytyy olla tyytyväinen, vaikka loppuaika kisasta kuluikin varsin kalattomissa merkeissä. Tällä kertaa Kalikan suunnasta ei tullutkaan kovin suuria tuloksia, joten paikkavalintakin osui nappiin. Kisakausi on lähtenyt varsin mallikkaasti käyntiin ja saa nähdä, millaista jatkoa se saa ensi
viikonloppuna.

Kilpailun tulokset

~ Juuso

Kilpailukauden avaus Littoistenjärvellä 8.1.2017

Pilkkikausi aukesi omalla kohdallani jo ajat sitten, tänä talvena poikkeuksellisesti jo marraskuun alkupuolella. Olen siis ehtinyt käymään jäillä jo monet kerrat, vaihtelevin saaliin. Nyt on kuitenkin vuorossa talven ensimmäinen kisaraportti, Turun Littoistenjärveltä.

Kävin reilu viikko sitten perjantaina 30.12. katsastamassa järveltä paikkoja kisaa ajatellen ja testailemassa hiukan välineitä. Tällöin voisi sanoa olleen jopa pientä syönninpoikasta muutamissa kohdissa, kun olen yleensä mieltänyt tuon varsin vaikeaksi ja kalattomaksi paikaksi. Löysin ihan kohtalaisesti hyvänkokoisia, noin 100 g ahvenia ja sattumakalana noin parin kilon hauki tapsipilkillä. Näiltä pohjilta lähdin siis itse kisaan.

Treenipäivänä jää oli varsin lumeton

Kisapäivänä jäälle oli satanut muutaman sentin lumikerros, joka muodosti jäälle laikkuja, joissa lunta oli paksummin. Aloitin Rauhaniemen edestä parin metrin vedestä, johon tuli useampi muukin pilkkijä. Ensimmäiset reijät olivat tyhjiä, mutta melko pian sain yhden pienen ahvenen, kun vaihdoin tapsipilkin pieneen morriin. Karkuutin myös toisen, paremmantuntuisen kalan. Enempää tapahtumia ei tuntunut helpolla irtoavan, joten hylkäsin alueen äkkiä ja siirryin lähemmän saaren edustalle. Sainkin heti jokusen kiisken ja särjen ja pian löytyi myös pieniä ahvenia, jotka tuntuivat ottavan mieluummin morriin kuin tapsipilkkiin. Alueella oleva toinen pilkkijä näytti nykivän värikoukulla, joten kokeilin sitä itsekin ja sainkin pari n. 100 g ahventa. Pienemmät eivät ottaneet värikoukkuun lainkaan. Tein alueelle lisää reikiä ja yhden paksumman lumen laikun alta sain morrilla ihan peräjälkeen ensin reilun 300-grammaisen ja vielä toisen n. 250-grammaisen ahvenen. Sitten kalan koko pieneni taas. Pikkutirrejä ei tullut pitkiä putkia ja joukkoon tuli myös pieniä kiiskiä.

Kun reikien määrä alkoi ahdistaa, siirryin viereisen saaren reunaan. Ensin osui monta täysin tyhjää reikää, kunnes yhdestä sain morrilla ehkä parinkymmenen pikkuahvenen putken. Viereisistä reijistä ei kuitenkaan enää tullut ja päätin siirtyä Kuoviluodon edustalle. Tyhjältä vaikutti taas ja alue oli jo aika huolella rei'itetty. Muutama pilkkijä näytti saavan pikkuahvenia matalammasta. Menin itsekin vähän lähemmäksi ja kokeilin vanhoista reijistä. Joitakin pieniä ahvenia sain härnättyä sekä morrilla, että tapsilla. Lisäksi alueella oli myös hengettömän pieniä kiiskiä, jotka lähinnä veivät syötit koukusta. Jonkin verran tuhrasin tuossa aikaa, kunnes päätin lähteä takaisin äskeisen saaren reunaan.

Vanhasta kalareijästä en enää saanut nyppyjä, mutta vanhoja reikiä kokeiltuani yhdestä tuli taas pieni putki pikkuahventa sekä jokusia kiiskiä. Myös viereisestä reijästä irtosi kalaa, myös yksi vähän parempi 100-grammainen. Kun tuo kohta oli koluttu, alkoi kisa-aika huveta ja menin vielä ihan lopuksi kokeilemaan toisen saaren edustan. Reikiä oli paljon, enkä saanut vanhoista reijistä enää nyppyäkään, kunnes menin vanhalle lumilaikun reijälleni, josta sain aamulla kaksi parempaa ahventa. Nyt siitä junttasi morriin kisan viimeinen ahveneni, joka oli hieman reilu 400-grammainen.

Tulokseni, 2580 g ahvenia sekä 300 grammaa kiiskiä ja särki, eli ahvenen kerroin 5 huomioonottaen reilu 13 kg, oikeutti alle 18 v. sarjassa selkeään voittoon ja oli kilpailun toiseksi suurin tulos. Kisan suurin tulos oli veteraanisarjassa, kertoimilla reilu 16 kg. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut kisa, kalaa löytyi kutakuinkin samoilta paikoilta kuin treenissä, vaikkakin kalan keskikoko oli nyt pienempi. Treeni olisi myös varmasti ollut hyödyllisempi, jos sen olisi tehnyt vähän lähempänä kisapäivää, mutta se ei tällä kertaa ollut mahdollista. Jäätä on nyt jo sen verran hyvin, että kisakausi toivon mukaan jatkuu jo ensi viikonloppuna.

Kilpailun tulokset

~ Juuso